Mitä vuodesta jäi tassuun?

Ainakin

• Jumalaton kärvistely, lopulta kuitenkin selviäminen sappikivivaivoista.
• Uusi hieno maastopyörä
• Lapsen syntymä loppuvuodesta
• Ihan kiva urheilukesä vastoinkäymisistä huolimatta
• Muutto uuteen, tilavampaan kämppään
• No joo, olin melkeinpä koko vuoden töissä
• ... mutta ei ehditty/kyetty matkustamaan minnekään.

Vuosi vaikuttaa jopa aika tapahtumarikkaalta, kun tällä tavalla listaa asioita ylös. Kuitenkin tuo sappi-episodi vetää aika pitkän miinuksen vuoden 2013 ylle, vaikka paljon positiivistakin on tapahtunut.

Olen joskus lupaillut kirjoittavani näitä blogipäivityksiä paljon useammin, eli se lupaus ainakin täyttyi, vaikka määrällisesti niitä tipahtelee yhä todella harvakseltaan.

Nyt rauhoitun hiljaisaan uuden vuoden viettoon ja korkkaan BrewDogin aamuviiden pyhimyksen. Etre Gourmetista on piakkoin tulossa lisää pieniä ilonaiheita.

Yritetään pysyä vuonna 2014 terveenä ja tolpillaan.

-Jay-

Sisäsuunnistuksesta

Kävin eilen kokeilemassa toistaa kertaa eläissäni sisäsuunnistusta. Kilpailut järjestettiin vanhan 5-kerroksisen lukion tiloissa, jotka olivat minulle entuudestaan lähes täysin tuntemattomia. Varmaan näin oli myös suurimmalle osalle osallistujista, mutta ei selvästikään kaikille, sen verran kovia aikoja lyötiin läppärin näytölle ainakin A-sarjassa. Sijoitukseni oli 19/90. Todella nautittava varsinaisen suunnistuksen muoto, jossa suoritus on paljon lyhyempi kuin yleensä. Rasteja on yleensä enemmänkin kuin luonnossa, mutta matka tosiaan on moninkertaisesti lyhyempi.

Ketteränä kettuna ei vauhdissani ollut mitään vikaa, mutta haaste syntyy nopeatempoisuudesta, kun täytyisi kartoittaa monia reittivaihtoehtoja muutamassa sekunnissa rastilta lähdettäessä. Rastivälien aikana on vaikeaa miettiä jo seuraavaa rastiväliä, kun täytyy jatkuvasti katsella ympärilleen, ettei kolaroi kanssakilpailijoiden (joita oli runsaasti) kanssa ja tietysti pysyä kärryillä, missä menee. Kun rakennusta ei tunne, jää joku oikopolku tajuamatta. Näin kävi pari kertaa ja suurimmat erot syntyivät siitä. Tietysti moni sisäsuunnistusalue on vain yhdessä kerroksessa; pelihän on tuolloin tasaväkisempää.

Hauskaa se silti oli, ja uskonkin vielä harvinaisen sisäsuunnistuksen kasvattavan suosiotaan ympäri Suomen maita ja mantuja, kunhan aktiivisia järjestäjiä löytyy.

Ilmat ovat olleet leutoja ja nyt onkin tullut käytyä juoksemassa vähän enemmän oman kodin ympäristössä. Harjoittelen tällä hetkellä myös tankopainolla matalilla painoilla ja pitkillä sarjoilla, erityisesti takareisiä ja keskivartaloa. Tarkoitus on tehdä pidempiä juoksulenkkejä perusvauhdilla ja välillä vetoja ottaen siihen asti, kunnes valkoinen kauhu taas sataa maahan. Katsotaan, tuleeko tänä vuonna hiihdettyä juuri lainkaan. Ainakin kaupungin siistein kuntorata on muuton jälkeen ihan vieressä. Mitään kilpailuja ei ole nyt näköpiirissä. Maakuntaviestiä siirrettiin kuukaudella, mutta sinnehän en ole siltikään menossa. Toivottavasti sisäsuunnistuksia saadaan järkättyä vielä ennen Huhtikuun loppua, jolloin ajattelin taas alkaa käymään rasteilla. Kesällä täytyy keksiä jokin uusi extreme-harrastus, mutta lisää siitä sitten myöhemmin.

-J-

Tjaa, joku jouluinen tunnelma?

... hukassahan se on nyt kun joulusta tuli vielä musta ja sateinen, mutta ei haittaa. Tänä vuonna meillä on tärkeämpääkin ohjelmaa ja murehdittavaa. Minä ainakin keskityn rentoutumiseen ja turhan stressin välttämiseen. Jouluvalmisteluita tehtiin sen verran että kinkku on pöydällä, joulutortut odottamassa ahmijaansa ja fantastisen joulukuusenkin (tadaa, kuvassa!) sain raahattua kämpän perukoille. Kuusi itsessään on fiini, ja Nina teki aika hyvää työtä koristellessaan sen.

Joulua lähdetään kuitenkin aattoaamusta viettämään porukoiden tiluksille naapurikuntaan. Katsotaan nyt sitten, kuinka pitkään ja miten hyvin pärjätään pikkuisen sukkaterroristin kanssa. :)

Javisst! Mår bra, människorna.

Beibe on täällä!

No niin, sainpas tarpeeksi motivaatiota ja syytä päivittää blogia. Säikähdyksellähän tästä kaikesta lopulta selvittiin. Meidän tyttövauveli ilmaantui maailmaan 28.11.13 noin kello 18, sektion kautta. Oli aika tuuhea tunne nähdä pikkuruinen ensimmäistä kertaa ja olihan se eka ilta muutoinkin jännitystä täynnä. Silti koko ordeal oli ohi todella nopeasti ja ensimmäisten sairaalapäivien aikana moni muukin ennakkoluulo sai huutia. Syntymäpainoa pähkinällä oli 2955 g ja pituutta 48,5 cm.

Myös kotiintulo jännitti aika rankasti ja henkistä panikointia oli päällä. Jokainen äidin kunnon vuoksi ilmaantunut lisäpäivä sairaalassa tuntui helpottavalta ja lopulta lähtöpäivänä fiilis olikin sitten "Onko täältä pakko lähteä, miten me pärjätään??" -tasoa. Vähintään ok ollaan kummiskin pärjätty. Ensimmäinen yö oli yhtä itkuraivoa, toinen meni jo paremmin ja päiväsaikaan vauveli on ollut aika rauhallinen, kunhan muistaa tasaisen ruokinnan ja vaipanvaihdot & muut krumeluurit. Kukapa tietää mitä on vielä tulossa, mutta emmeköhän me yhteistyöllä selviä sekä siitä että tästä. Täytyy vielä kehua Kninan ahkeruutta ja pitkäpinnaisuutta vauvelin kanssa! Kyllä tuollainen oikea asenne helpottaa omaakin oloa todella paljon.

Hieno tunne, todellakin. Nimet ollaan jo päätetty, joskin pientä epävarmuutta roikkuu vielä ilmassa. Nyt vaan arjessa eteenpäin päivä kerrallaan. Sanonta on kliseinen, mutta hyvä ohjenuora.

-J-

Tänään sitten syntyy meidän esikoinen

Elikäs ns. äkillinen sektio on päätetty suorittaa tänä iltana. Jännittää tottakai, mutta outoahan se olisi, jos ei jännittäisi yhtään. Eli viime yö olikin sitten viimeinen kunnolla nukuttu yö pitkään aikaan. Hyvinhän sitä saikin nukuttua! Saan itse olla lapsen kaitsijana ensimmäiset tunnit sillä oletuksella, että kaikki menee hyvin. Äitihän on ollut sairaalassa jo maanantaista lähtien.

Ulkona tuulee rajusti ja vesisade muuttui juuri lumisateeksi. Pitkä ilta ja yö on tiedossa, mutta on se sen arvoistakin. :) Nyt vain kaikki mahdolliset kehon ulokkeet ristiin rastiin ettei sattuisi mitään ikävää.

-J-

Aamuyöllä inspis kuolee

On hiljaista. Kaikenlaista pientä sattuu ja tapahtuu, mutta en nyt jaksa alkaa purkamaan kaikkia lankakeriä. Kello on jotakuinkin 4 aamulla, eli aika sopiva aika painua pehkuihin. Minun piti postata kuvakollaasia uudesta asunnostamme, mutta tapahtukoot se sitten ensi kerralla. Valokuvausinnostukseni on rehellisen surkealla tolalla. Eipä tässä ole oikeastaan yhtään kuvaa lisättävänä tänne plokiin. Todellakin haluan ja aion skarpata tästä.

Nyt jatketaan ainakin kiistelyä tulevan naperon nimestä. Kellonlyömät alkavat kulua vähiin.

-J-

Loska onpi täällä taas

Valkoinen surma ilmestyi taivaalta ensimmäisen kerran noin viikko sitten, ja ilmat ovat olleet masentavan syksyisiä ja harmaita siitä lähtien. Kuvassa harvinainen tilanne, jossa aurinko suostui hetkeksi näyttäytymään.

Hampaita särkee; moiset pakanat. Suunnistukset on todnäk. suunnistettu ja fribarit nakottu tämän vuoden osalta, vaikka toki tilaisuuden tullen lähtisin molempia kokeilemaan. Nyt vaan odotellaan merenjäiden jäätymistä ja sopivia ilmoja leijahiihtoa silmälläpitäen. Sitä saatetaan joutua odottamaan aikamoinen tovi. Joulun tienoilla päivät lyhenevät, kylmenevät ja mikä tärkeintä: tuuli puuttuu, vaikka muuten olosuhteet sopisivatkin. Jätän synkistelyt omaan arvoonsa. Katsotaan, tuleeko tsäänssejä ennen kevättä.

Alle viikko muuttoon. Jokainen päivä tuntuu olevan liikaa.

-J-

Hyvää syntymäpäivää minulle

Juhlistin vanhenemistani tekemättä juuri mitään, siis perus-maataloustöiden lisäksi. Lämmitin saunan vain itselleni, heittelin fribaria, kävin kaupassa ja mutustelin erilaisia namuukkeleita. Kuulostaa kurjemmalta kuin mitä se oli. Ei lainkaan tylsää!

Hasta manjana...

Vääjäämätön muutto edessä

Eli onnekseni voin nyt todeta että pääsemme vihdoin eroon tästä kompaktista kaksiosta, jonka seiniä olen yli 4 vuoden kuluessa jo enemmän kuin kyllästynyt katselemaan. Uudessa asunnossa neliöitä on reipas parikymmentä enemmän, mikä on loistavaa sinänsä, mutta oleellisempaa on sen modernimpi ja laadukkaampi sisustus... ja toki fiini näköala korkealta tornitalon huipulta. Kerrostalosta siis puhutaan edelleen, mutta itsenäisempää asumista voi etsiä sitten talven jäätyä taakse, eli eiköhän tuolla nyt kykitä ainakin kesään asti.

Muuttourakkaa tulee riittämään, mutta onpahan jotain tähdellistä tekemistä. Samalla saan vihdoinkin oman huoneen ja vapauden sisustella sitä oman, häiriintyneen pääni mukaan. Jonkin verran tavaraa tarttui Ikeasta mukaan jo toissasunnuntaina - sisustuksen ajattelin koota punaisen (matto ja nojatuoli) ja tummanruskean (lipastot) ympärille, mutta täytyy nyt vielä katsella, millainen tapetointi siellä olikaan - se on nääs päässyt unohtumaan. Ainakin osa tapeteista varmasti menee uusiksi. Itselle ainakin tapetti tahtoo olla aika oleellinen elementti.

Omaa saunaa ei ole, mutta onpa sentään ekaa kertaa astianpesukone (!!!). Säästää rutosti hermoja. Terassi on pienempi kuin nykyinen, mutta se on pikkujuttu. Auringon pitäisi paistaa sisälle melkeinpä vuorokauden ympäri. Muitakin positiivisia yllätyksiä varmaan paljastuu, kunhan tuota pääsee katselemaan tarkemmin parin viikon sisällä.

-J-

Harjoittelua ja harrastuksia

Treenailtu on taas ihan särmikkäästi, tosin tavoitteet ovat talven lähestyessä katoamassa. Kautta on jäljellä parit maanantairastit ja siinä se. Kylmillä ilmoilla lenkkeily on taas aluksi yhtä epämukavaa kuin muistinkin, vaikka eihän se siinä lämmetessä enää haittaa. Olen juossut 1-1½ tunnin pituisia pk-lenkkejä, pyöräillyt hiukan ja voimatreeniä ei sitten ole ollut minkäänlaista. Mutta hai! Lähistölle ollaan avaamassa uutta kuntosalia; harkitsen vakavasti siihen liittymistä kunhan olen tsekkaillut sinne tulevan laitteiston läpi. Viimeksi kävin jotakuinkin säännöllisesti salilla vaihto-oppilasvuotenani Saksassa 2005. Siellä tosin olikin hieman eri tason ja kokoluokan sali kuin mitä Suomessa olen sivusilmällä ollut näkevinäni.

Tässä muuten harjoittelulokini, mikäli linkki on toimiva.
HeiaHeia-treenilokini

Urheiluahan tämä ei ole, mutta tuli tuossa eräänä sateisena sunnuntaina käytyä frisbeegolfin ässäralli-kisoissa. Homman tarkoitus oli siis saada yhdellä heitolla mahdollisimman monta metalliosumaa/ässää koriin 40-75 metrin heittoetäisyyksiltä. En saanut yhtään! Ehkä kolme heittoa olisivat osuneet hiukan paremmalla onnella, mutta toisaalta osumat jäivät tyystin saamatta yli puolelta porukasta. Discraftin tuotepaketti lähti voittajan matkaan eeppisellä tuloksella 1+1! Kiva tapahtuma ja käyn varmasti ensi vuonna uudestaan ehkä useammassakin lähialueen tapahtumassa, mutta noita etäisyyksiä voisi hieman lyhentää jos tulostaso on näin surkeaa luokkaa.:D

Genre nimeltä progrock

Plokin saralla on taas pitänyt hiljaista, mutta tunnen jo runosuonen purskahtavan uudelleen kukkaan ja heräävän kesälomiltaan.

Tänään ei treenata eikä hoideta paperisotia! Sen kunniaksi kuuntelen taas italoprogea, tuota vaikeaselkoisen klassisen, jazzin ja rockin yhdistävää kakofonista musiikin lajityyppiä, jonka paras edustaja mielestäni on Banco:

Italialainen proge (tuo epämääräinen käsite sinänsä) poikkeaa lajin valtavirrasta siten, että se on teatriaalisempaa, persoonallisempaa, intohimoisempaa ja se nojaa enemmän klassiseen musiikkiin. Tätä alagenreä tuntuu myös musiikin erilaiset säännöt sitovan vielä vähemmän kuin progea genrenä, jos mahdollista.

Proge on kuin monesta pienestä lautasesta koostuva hienostoravintolan ateria, kun suurin osa ihmisistä haluaa vain Big Macin. Monimutkaisten sävellysten kuunteleminen vaatii oikeaa mielenlaatua (ei, en minuakaan aina ja joka tilanteessa huvita kuunnella vaikeaselkoisia kyhäelmiä, joista ei tahdo saada otetta), hieman paneutumista ja viitseliäisyyttä - ylläolevan kaltaista musiikkia ei ole tapana kuunnella sivukorvalla samalla kun kokkailee jotain lounasta. Se on kuitenkin kaikista musiikkityyleistä mielenkiintoisin ja palkitsevin.

Itsekin siirryn joskus pop-vaihteelle. Kuitenkin kyllästyn yksinkertaisesti rakennettuihin biiseihin keskimäärin todella nopeasti. Progesta löytyy helpommin uusia puolia päivän perusvireestä riippuen, yo!

Vattaja-juoksu etcetera

Sveiciens! Kympin mittainen kirmaisu viime lauantaina meni (kaiketi) kunnon ja odotusten mukaisesti aikaan 50.07 (12. sija), eli ei paljon kehumista. Esitystä hankaloitti vain pariin tuntiin jääneet yöunet - vaikka en mielestäni jännitä tällaisia tapahtumia - mutta täl kertaa näin hassusti pääsi käymään. Juoksin matkan aika tavalla omalla limitillä tarkoituksena välttää sammumista, vaikka viimeisellä kilometrillä löytyi ehkä liikaakin voimia loppukiriin. Pääjoukossa kirmatessa ukkojen ja akkojen selät kuitenkin karkasivat hitaasti horisonttiin... itse reittihän oli tuttuakin tutumpi eikä kärsimyksen keskellä ehtinyt maisemista nauttimaan. Päivä oli kuitenkin lämmin ja aurinko jopa kärvensi juoksijaparkaa metsän siimeksessä. Reitillä oli jonkin verran hidasta hiekkatietä ja suurin osa oli soratietä, joten ei tätä nyt puhtaaseen lakritsikymppiin voi verrata. Seuraavalla kympillä otan ajasta pois 3-4 minuuttia niin voi jo olla tyytyväinen.

Nyt harjoittelu on taas salakavalasti painottunut liiaksikin juoksuun - se nyt vain tuntuu nautittavimmalta tällä hetkellä. Erilaisia kilpailuja olisi riittämiin, jaksaisi vaan käydä niissä. Motivaatio heittelee laidasta laitaan päivän fiiliksen mukaan.

-J-

Harjoittelusta ja skaboihin valmistautumisesta

Omistetaanpa edes yksi päivitys pelkästään liikunnalle.

Olen ylihuomenna osallistumassa leikkimielisesti paikalliseen 10 km:n juoksuun. Huvittavaa sinänsä, että tuo on pisin juoksumatka, mille olen koskaan osallistunut. Suunnistuskisoissa tuollainen matka taittuu erinäisen siksakin vuoksi harva se päivä, mutta ei massajuoksuissa. Näin lyhyt matka ei sinänsä vaadi erityisempää valmistautumista; tärkeintä on tietysti se, että on ylipäänsä pohjakuntoa juosta kymppi sellaista perusrivakkaa tahtia. Itsehän olen koko pitkän kevään ja kesän kärsinyt erilaisista harjoittelua vaikeuttavista vaivoista, ja ajattelinkin nyt vetää viimeisen viikon suht kovaa treeniä, vaikka yleinen ohjenuora ennen kisoja on keventää harjoittelua; ilmeisesti energiavarastojen täydentämisen vuoksi. Kisaa edeltävänä päivänä en silti koskaan tee mitään rasittavaa, koska se vaikuttaa olevan vain haitallista. Tämäkin opittiin aikoinaan kantapään kautta hiihtovuosinani. Pidän kilpailupäivää edeltävää herkistelyä/verryttelyä lähinnä voimien tuhlaamisena (loppupeleissä kaikki liikkuminenhan kuluttaa energiavarastoja). Kaikenlaista pientä lihaskuntojuttua voi tietysti tehdä pitääkseen kehon virkeänä. Kisaa edeltävä verryttely on eri asia. Jotenkin minusta tuntuu, että se on entistä tärkeämpää, mitä vanhemmaksi kasvaa. Nuorena on kokenut mitään tarvetta tuollaiselle, puolen minuutin jumppa riitti, mutta nyt olen hoksannut siitä olevan jotain hyötyä.

Tein tänään ja eilen peräkkäisinä päivinä reippaat juoksulenkit, mikä hieman tuntuu jaloissa. Toiselle lenkille lähtö on joskus kinttujen mielestä vastenmielistä, mutta kun on lämmennyt, ei menoa oikeastaan pysäytä mikään muu kuin huono tankkaus. Muuten olen käynyt kuntorasteilla ja yltänyt A-radalla kympin joukkoon lähes joka kerta, ei kuitenkaan ihan "podiumille". Valitettavasti tällä kunnolla ei voi enempää odottaa, vaikka rastit löytyisivät kuinka hyvin.  

Nesteytys on itselleni aina harmaita, irtoavia hiuksia aiheuttava juttu. Hikoilen kuin sieni, ja erityisen pahasti helteellä, joten liian lämpimällä en edes lähde kilpailemaan mihinkään. Jo 25C ja auringonpaiste tarkoittaa, että deal is off. Yleensä kannan mukanani pientä pulloa tuhtia urheilujuomaa tuomaan energiaa, jos kroppa alkaa sitä vaatimaan. Lähinnä se on kai henkinen juttu: tietää, että meno tuskin loppuu nestehukkaan. Yli tunnin kestävillä lenkeillä litran juomapullo tyhjenee poikkeuksetta, siihen päälle otan nykyisin vielä proteiinisheikin. Juomapullon sisältö on yleensä jotain haaleaa tiivistemehua ja Dexalin pitkää sokeria.

Suunnistuskautta on jäljellä noin kuukausi, mihin ei mitään suurempia kilpailuja mahdu. Tällä hetkellä olen obsessoitunut ideasta käydä hölkkäämässä läpi 20 km:n suunnistus tutuissa maastoissa kuluvan kuun lopulla. Taisin tästä jo mainitakin, joten jääkööt nyt nähtäväksi. Tuo olisi kyllä jo puolimaraa vaativampi suoritus ja koska en nähtävästi saa sitä puolikastakaan juostua, voisi tuosta saada hyvän omantunnon.

Muutakin tähdellistä oli mielessä, mutta eihän kaikkia ajatuksiaan ikinä muista sitten, kun istuutuu naputtelemaan.

Hei lapsoset!

Mitäs on tapahtununna? No, ei järisyttäviä. Olen nautiskellut lämpimästä loppukesästä mökillä, rannalla ja luonnossa ylipäänsä. Lämmöt ovat päivisin olleet todella buenot, nottei tämä mitään jokavuotista herkkua ole.

Tulipa tuossa eräs päivä jouduttua ihan vielä vanhanaikaisiin heinätöihin, siis homman työnkuvahan oli paiskoa olkipaaleja latoon.

Urheilun saralla tiedossa on vielä kympin Vattaja-juoksu ja muutamat suunnistukset, otaksuisin. Pidän silmät ja korvat auki jos vaikka ilmaantuisi tilaisuus vetaista puolimara, onpa 20 kilsan maratonsuunnistuskin vielä jonkinmoisessa harkinnassa, se kun järjestetään Houraatissa. Kävin viime viikolla toista kertaa fillarirasteilla, joissa tuli voitettua B-luokan ihmisten sarja. Polkeminen tuntui raskaalta, samoin kuin pari edeltävää juoksulenkkiä. Heikompia jaksoja tulee toisinaan, eikä niitä oikein osaa selittää. Juuri nyt on taas aivan tajuttoman energinen olo, ja eilenhän oli mukava käydä maalla lenkkeilemässä kun olosuhteet ovat likipitäen täydelliset.

Ostin itselleni uuden lelun, mutta siitä en vielä kerro enempää. :P

Tarinoita mereltä

Frisbeegolfin harjoittelu merenrannalla kauniina kesäpäivänä on hauskaa ajanvietettä, etenkin kun tilaa on runsain mitoin joka suuntaan. Nämä alla näkyvät kiekot ovat lunastaneet odotuksensa. Huomasin tosin, että huippupitkiä - tai ylipäänsä pitkiä - heittoja varten on vain yksi oikea tekniikka ja että myötätuuli lähinnä vain vie heitosta metrejä pois. Voimalla runnomalla tämä ei lennä pitkälle. Oikeastaan halusin hehkuttaa Vattajan rantaa, mutta ajauduin taas aivan sivuraitelle. Ilmoittauduin jo erääseen FBG-kilpailuun, joten ilmassa leijuu jo pieniä panoksia. Olen paikallisella radalla pannut merkille, että lajin harrastakunta on osittain todella nuorta ja myös sen, että siellä seassa on runsaasti onnettomia amatöörejä, joten kisoissa ei tuskin tarvitse pitää perää.

Hain äskettäin kotoa vanhan lasten häkkisängyn, jonka kaltereiden takana olen itsekin makoillut ja rääkynyt julmaa maailmaa. Retrodesignia taloon, siis. Kissat ottivat laitoksen heti omakseen. Jokainen lupaavalta haiskahtava kolo täytyy päästä vähintään koemakaamaan. 

Laiffi muuten: nautiskeluja ja kovaa treeniä. Olen nyt reilun viikon pystynyt harjoittelemaan kovaa ja juoksukilometrejä on kertynyt hyvin; tänäänkin sain puolentoista tunnin lenkillä todellisen flow'n päälle: lopettaminen oli vaikeaa, ja vasta orastava kylmyys pani t-paita päällä kirmanneen hullun touhulle pisteen. Toissapäiväinen maakuntaviesti valitettavasti meni lopulta plörinäksi ja suunnistus on muutenkin tällä hetkellä aika epävarmaa, mutta jotenkin luotan siihen että käyrä osoittaa ylöspäin. Rautaisesta kunnosta pelastetaan se, mitä on mahdollista pelastaa. Itse asiassa juoksu tuntuu jo hyvältä. Kautta on vielä aika pitkästi jäljellä pysyineen, eikä treeniä ole tarkoitus lopettaa siihen. Tosin voimaharjoittelu on multa unohtunut melkein tyystin. Keskikehoa pitäisi vahvistaa, mutta sisätiloissa harjoittelu ei kiinnosta. Jos sellainen mahdollisuus on olemassa, painun hetoitis ulos metsäpoluille joko tennarit jalassa tai pyörän päälle. Painoni on muuten jämähtänyt akselille 73-75kg, mikä on hyvä juttu. Sitä ei tarvitse olla yhtään tuon enempää.

Jätettäköön kaikki loput nolot oksennukset kertomatta.
-Zei-

Värkkäilyä

Mitäs antisankarillemme on tapahtunut kuluneen viikon aikana? No, vaikka jännittävää sisältöä ei vieläkään ole tarjolla, ostin minä silti esimerkiksi nämä uudet Adidas Tempo 5 -kenkulaiset. Kuten kuvasta käy ilmi, vanhoissa Asicseissa ei ollut mitään vikaa. Eikä oikeastaan mielestäni ollutkaan, mutta eihän uudet töppöset nyt järkyttävästi maksa, paitsi jos maksat kaupan suositushinnan. Yllättäen nämäkin kengät löytyvät useimmista Yhdysvaltalaisista verkkokaupoista about $90 hintaan, kun Intersportin suositushinta on 140€, eli noin puolet enemmän. No, kengät ovat selkeästi edeltäjäänsä kevyemmät ja hiukan pronaatiotuetut. Ensimmäisellä lenkillä oikea jalka valitti vähän, mutta tähän ollaan jo totuttu uusien kenkien kohdalla. Ensivaikutelma oli hyvä ja näiden kanssa ei varmasti tule ongelmia (kopi kopi), vaikuttavat muuten erittäin hyviltä kilpakengiltä.

Aloitin viikonloppuna kevyesti juoksuharjoittelun 2 viikon harjoittelutauon jälkeen. Tänään juoksin rasteilla ensimmäistä kertaa ikinä pisimmän E-radan, tosin vain kuntoilumielessä. Kaipaan pitkiä lenkkejä nyt, kun laiskotteluaikaa on pakosta tullut enemmän. Kisa meni perseelleen ja vieläpä tutuissa maastoissa, mutta onneksi tiedän mistä juttu kiikastaa. Tein havainnon, että hyväkuntoisena kanssakisaajien perässä pysymisessä tuskin olisi ongelmaa. Rastireissun jälkeen kävin illalla vielä metsässä poimimassa mustikoita & meditoimassa ajankulukseni. Marjoja tuli lyhyessä ajassa todella rutosti. Liian pieneen pakkasarkkuumme ei edelleenkään jää liiaksi tilaa puolukoille.

Tällä viikolla pitäisi tehdä raskaita harjoituksia ja käydä myös harjoittelemassa frisbeegolfia (tai fribaria - vierastan typeriä lyhenteitä). Sehän ei muodosta ongelmaa eritoten, kun sain käsiini pari uutta tilaamaani kiekkoa (D-FD Jackal) - draiveritilanne on lopullisesti ratkaistu! Suurin haaste on golffiradalle pyöräily, sillä autopaholaistahan minulla ei nyt ole päivisin käytössä.

Olkoon valitukseni siinä.

Jaka baka,
-J-

Olen selkä

P
I
T
K
Ä

T
A
U
K
O

Palailen näin flunssanyskäisten fanfaarien säestämänä kirjoittamaan heitteille jäänyttä blogiani. Pääasia tässä on juuri tuo fanfaari, eli sairastettu tosiaan on. Nyt viikkokausien sitkeän flunssan - jota mykoplasmaksi epäilen, tosin tarkistuttaminen jäi - jälkeen iski uusi vilustuminen, mikä puolestaan juontaa juurensa työpaikan ilmastointiin. Työn, joka lopulta viime viikolla jäi selän taakse. Näin sitä hypitään taitavasti oksalta toiselle ja aiheet vain vaihtuu.

Suunnituskesästä on muodostunut pannukakku. Kesään on mahtunut kourallinen startteja kaiken maailman sairastumisten ja leikkausten välissä, tulokset eivät oikein lämmitä, vaikka mukavaahan se on ollut ylipäänsä päästä metsään. Kun kunto on vähän alavireinen ja pää ei ole touhussa mukana, lopputulos on usein koomista tasoa. Yritän toki pelastaa loppukauden treenaamalla kovaa sitten, kun tästä flunssasta on täysin toivottu. Itseni tuntien jo varmaan hyvissä ajoin ennen sitä.

Siinä sivussa heittelen frisbeetä. Harjoitukset ovat jääneet vähiin, nyt on tarkoitus alkaa treenaamaan tätäkin ahkerammin koska jotain kehitystä pitäisi alkaa tapahtumaan. Lomalla on kiva käydä pelaamassa varsinkin kun valitsee menonsa niin, ettei radalla ole hirveästi ruuhkaa. Silloin saa pelata väyliä rauhassa omaan tahtiinsa. Täytyy lähiaikoina käydä heittämässä koko rata läpi, jotta saa jonkin pohjatuloksen, josta alkaa parantamaan. Nyt keskittyminen on täysin heittotekniikan hiomisessa ja surkeiden puttien parantamisessa. Tässä lajissa en pyri huipputasolle enkä ota harjoittelua kovin vakavasti, elikkäs helvetin hauskaa täytyy olla tai ei vetele.

Niin, käytiinhän me kavereiden kanssa matkailuautolla Euroopassa, mutta miksipä täällä sitä kelaisin? Kiwwaa oli ja ensi vuoden reissu jo suunnittella... tosin itseltä se jää noin 90 % todnäkillä väliin. Sattuneesta syystä.

-J-

Jukolan yössä - ja aamussa

SE viikonloppu vuodesta tuli ja meni taas. Harvan asian viehätystä ymmärtää yhtä hankalasti kuin aamuauringon marinoimassa metsässä juoksentelu tuhansien kanssakilpailijoiden seurassa. Vannon aina, etten mene paikalle enää koskaan kuin korkeintaan istumaan lehtereille, mutta taas jokin aivojen lohko oli asioista eri mieltä.

Sairasteluni vuoksi hankin itselleni lyhimmän 5. osuuden. Itse suoritukseni meni loppupeleissä käsille pummailtuani pari kertaa osuuden loppupuoliskolla. Juoksu kulki hyvin ja väkeä jäi poluilla taakse yhtä mittaa, kunnes aloin osuuteni puolenvälin tienoilla tekemään typeriä virheitä. Varsinaisen emävirheen tein toisen juottopisteen jälkeisellä välillä, joka olisi pitänyt ottaa varovasti suunnalla - nyt mentiin välillä ihan päinvastaiseen suuntaan kuin piti. Onneksi juoksuvauhti pelasti minut henkilökohtaiselta katastrofilta ja loppuaika oli siedettävä, mutta vähän kirpeä maku omasta suorituksestani jäi. Jos jatkossa tulee osallistuttua, täytyy miettiä taktiikkaa uusiksi. Silti kokonaisuuden ja kokemuksen vuoksi kannatti lähteä telttailemaan Jämsänkosken metsikköön, enkä edes ota noita aikoja niin totisesti. Kilpailun syvin olemus löytyy jostain aamuauringon ja kangasmetsän välimaastosta...

Sään suhteen kävi tuuri; kirkas taivas ja auringon porotus koko kisojen ajan Venlojen viestiä lukuunottamatta (jonka siis missasin). Metsässä oli tunnelmaa, ja oma teltta oli kiva unirauhan kannalta.

Better luck next time,
-J-

Huh hellettä!

Piti kirjoittamani jotain jännittävää, mutta unohdin, mitä se oli. Piti myös postata tänne kuva tai pari, mutta en ole jaksanut siirtää niitä koneelleni. Voisinhan minä bloggailla myös puhelimen välityksellä, mutta sillä kirjoittaminen on niin hidasta. Missä siis sisältö?

No, ainakin kevät on ollut lämpöisempi kuin mitä olen muistini mukaan kokenut. Noin 20 asteen - ja yli - lämpöjen kanssa on eletty pari viikkoa putkeen, ja huomiselle luvattiin vaatimattomasti 28 asteen helteitä. Hiostavan kuumaa siis on jos päästään edes tuon tuntumaan. En tykkää yhtään, tasainen 20 ja virkistävän viileä tuuli on minun suosikkiyhdistelmäni. Nii!

Työt jatkuvat... alun alkaen kuvittelin olevani tässä vaiheessa taas vailla duunia, margarita-lasi vierelläni ja tuhottomasti aikaa käsissäni. Vaan koska näin on käynyt, taidan painua tästä suorilta jaloilta nukkumaan ja rupatella myöhemmin uudesta pyörästäni ja yleisestä tapahtumattomuudesta.

-J-

Kuin häkkilintu

Taistelua ei ole vielä voitettu, mutta suunta on sitä kohti. Arvet vatsassa ovat lähestulkoon parantuneet (tikit ja teipit ovat poissa) ja keskivartalon lihaksia uskaltaa jo varovasti käyttää. Olo on kuitenkin vielä vetelä, toipuminen on vähän kesken ja kaikkea rasitusta ja riuhtomista täytyy välttää. Huomenna kokeilen kuitenkin pitkästä aikaa pyöräillä sairaalan ja takaisin. Pyöristä puheenollen, en voi olla mainitsematta: olen saanut Radonin käsiini ja se on KAUNIS! Jaksoin jopa yksi työvaihe kerrallaan kasata sen lopulta tänä iltana ajokuntoiseksi. Maltan kuitenkin odottaa koeajoa sen verran, että olen ensin oikeasti kunnossa ja valmis sukeltamaan röykyttävään maastoon.

Ja jotta saan kuvattua ultimaattisen mielenkiintoisia time lapse-videoita, menin ja ostin halvan ActionCam MD80 -laitteen. Tuota sitten testataan tositoimissa heti kun tilaisuus siunaantuu. Kuvanlaatu vaikutti olevan hyvä ainakin hyvässä valaistuksessa (en toki sitä muutoin käytäkään), toivottavasti se pysyy tapahtumien perässä myös maastossa.

Harjoittelutaukoa on kestänyt lähes 3 viikkoa ja endorfiinien kaipuu aivan mieletön, mutta minkäs teet? Ehkä loppuviikosta aloittelen reippaalla kävelyllä tai pyöräilyllä...

Kokkola City Run juostiin menneenä perjantaina. Itsehän olin kuumeisena vain valokuvaamassa tapahtumaa, vaikka mieli olisi tehnyt myös lähtöviivalle. Lämpöä oli kuitenkin mukavasti noin 25 celsiusta, joten ei se olisi riuhtaisustani ainakaan yhtään helpompaa tehnyt. Alla pari kuvaa.

Hapatusta leikkauksesta

Jouduin siis vastentahtoisesti iki-ihanaan sappikivileikkaukseen. Nyt menossa on neljäs päivä leikkauksen jälkeen, johon pääsin viime maanantaina. Olin edellisenä päivänä pakosta rynninyt kolmannen kerran viikon sisään keskussairaalan päivystykseen valittaen sapesta johtuvia vatsakipuja. Tällä kertaa oli painavaa syytäkin: jatkuva kipu, joka enteili tulehdusta ja näin myös oli päässyt käymään. Osastollehan siitä aika pikaisesti lähdettiin, samalla kun minuun liuotettiin erilaisia nesteitä ja kipulääkkeitä.

No, kipulääkkeet ja vastaavat eivät yleensä ole hirveän pitkäkestoisia ja sainkin ensimmäisenä yönä aika liudan kipupiikkejä ympäri kehoa. Nämä sentään helpottivat tehokkaasti oloani, mutta jouduin pyytämään uutta annosta parin tunnin välein. No, sain pian kuulla päätöksen, että minut leikataan jo samana päivänä: tosin leikkuriin pääsyä ennen jouduin kulkemaan kovasti inhoamani vatsatähystyksen kautta. Vuorossa oli haastatteluja ja esilääkitystä, ja ei kun odottelemaan kyytiä saliin.

Ennen anestesiahoidon alkua muistan vain joitakin lekureita pyörimässä innokkaasti ympärilläni. Rauhoittihan se juttu, ettei tunnelma ollut mitenkään haudanvakava. Sappirakon leikkaus on yleinen toimenpide ja myös yleistymään päin, jos henkilökuntaa on uskominen. Uutta kanyyliä käteen, jonka jälkeen jaksoin pysyä hereillä noin 10 sekuntia ennen unten maita.

Herääminen ei ollut mikään mukava kokemus sekään: sänky oli kummallisessa asennossa ja minut oli kytketty täyteen erilaisia mittareita, jotka häiritsivät nukahtamista. Yö tuntui tooooodellla pitkältä, mutta lopulta pääsin laitteista eroon ja minut kärrättiin takaisin huoneeseeni. Taas sain varuilta kipulääkitystä, ja olo alkoi ensimmäistä kertaa helpottamaan. Jaksamista helpottivat mukavat rupatteluhetket kohtalotoverien seurassa.

Nyt tapan aikaani niillä keinoin kun se on mahdollista; mitään raskasta kun en saa nostaa, ja käveleyssä sekä ylös/alasnousemisessakin on ihan tarpeeksi tuskaa. Ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että kivuista on päästy eroon ja päätös oli - pakon sanelemanakin - ehdottoman oikea. Kun nyt vain olisi sitä kärsivällisyyttä odottaa täyttä paranemista, sen verran kauan näiden oireiden kanssa on jo taisteltu, että sitä haluaisi jo tuntea olonsa ihan normaaliksi.

Että sellainen koettelemus - eikä siinä ollut puoliakaan! Aika nopeaa ja tehokasta toimintaa sairaalalta kuitenkin, kun ensin päästiin asiaan. Mielummin vietän aikaani sairaalassa toimiston puolella.

Luonnollisesti alkukauden urheilutapahtumat jäävät nyt välistä City Run mukaan lukien, mutta jospa tässä vielä kuntoon päästäisin. Pahasti vain pelkään, että joudun aloittamaan kunnon rakentamisen melkein alusta.  Juoksuaskelia en ota vielä ainakaan pariin viikkoon.

Uutta pyörää tulossa

Vietin puolet kallisarvoisesta vapaapäivästäni pähkäillen sitä, minkä maastopyörän ostaisin. Ideana on, että siirtäisin treenin painopistettä enemmän satulan päälle. Nykyinen vaatimaton ratsuni, Scott-merkkinen hybridi, ei sovellu siihen eikä paljon mihinkään muuhunkaan. Kyseinen tusinapyörä on muutenkin elinkaarensa loppupäässä ja vaatisi työlaistä tai kallista remppaa - ei vain maksa vaivaa. Toki maastopyöräily, a.k.a. polkujen samoilu pystymetsässä aurinkoisena kesäpäivänä, kiehtoo minua muutenkin. Kun yhtäkkiä satuin vielä saamaan hieman tukea kunnon pyörän ostoon, niin päätin painaa punaista nappulaa.

Lopulta päädyin tuliterään Radon Team 7.0 -pyörään. Hintaa tälle komistukselle kertyi sellainen noin 800 ecua. Väriksi valikoitui valkoinen/lime - olisin ennemmin ottanut esimerkiksi mustan, mutta vain tätä värikombinaatiota oli tällä haavaa tarjolla. Varastothan tuolla Bike Discountissa ovat ehtineet tyhjentyä talven ja kevään mittaan kun ihmiset paniikissa varustautuvat pyöräilykauteen. Valinta merkin suhteen oli oikeastaan helppo: tässä pyörässä on täysin lyömätön eri osien laatu hintaluokassaan. Harkitsin myös vakavasti samanmerkkistä 29-tuumaista jättiläistä ja olisin varmasti siihen päätynytkin, mutta saatavilla oli taas liian pieniä runkokokoja! En silti ole lainkaan pettynyt, vaan täällä odotellaan innoissaan millainen peli sieltä saapuu.

Arvostelua on tulossa sitten aikanaan. Ensin pitäisi saada oma perse kuntoon ennen kuin kunnollinen harjoittelu edes onnistuu. Kävin lauantaina normaalivauhtisella lenkillä ja sain yllätyksekseni huomata, että energiat loppuivat aivan täysin reilun puolen tunnin juoksun jälkeen! Sydän hakkasi ja heikotti tosissaan. Jotain imeytymisongelmia siellä täytyy olla. Hain juotavaa, annoin sen hetken aikaa imeytyä ja vedin sinnikkäästi lopputreenin erilaisia ketteryysharjoituksia. Pitäisi kai olla siitäkin iloinen, että pystyy ylipäänsä jonkin verran treenaamaan sitä leikkausta odotellessa.

Masentavaa, I'm telling you.

Kaipaa treeniä

... mutta treenaamisen sijaan hän makoilee sängyllä kirjoittamassa siitä tänne blögiin.

... sitä en voi kieltää että painoni tippuu edelleen: aamulla tsekkasin uusiksi ennätyslukemikseni 69,5 kg. Alle 70 kilon en olekaan tipahtanut sitten yläastevuosieni. Mutta mitäs tuosta enää stressaamaan, pahin syöksykierre on jo taittunut, ja viime viikko on ollut huomattavasti helpompi kuin yksikään mokoma tähän saakka sitten joulukuun. Eritoten juuri tänään on tuntunut hyvältä. Masentavaa sinänsä olla tilanteessa, jossa yksikin "normaali" terve päivä saa olon tuntumaan jopa juhlallisen mukavalta.

Mitä harjoitteluun tulee, yritän kovasti skarpata. Tavoitteena on tietysti olla viime kesää kovemmassa kunnossa ja menestyä kisoissa, tosin se ei tule toteutumaan alkukauden osalta vatsaongelmien vuoksi. Kipeinä päivinä ei vaan ole energiaa heilua kuulien kanssa, polkea kuntopyörää tai käydä ulkosalla juoksemassa (ne kolme asiaa joista harjoitteluni melkein yksinomaa koostuu). Olen tuumaillut että viikkotreenitunteja saisi tulla 6-9h, jotta kehitystä tapahtuu... nyt todellisuus on jotain kovin surullisen 3-4h kieppeillä. Tästä tietysti skarpataan, kunhan joskus tervehdyn ja kevät saa aidosti innostumaan harjoittelusta.

Viimeisinä työpäivinäni sairaalassa olen etuoikeutettu fillaroimaan työmatkat edestakas; matka tosin on niin lyhyt, ettei siinä kunto kohoa juuri miksikään. Aikomus on lisätä pyöräilytreeniä rutkasti kuivaksi jääneeseen viime kesään verrattuna. Pyöräni on aika wanha, poliisien huutakaupasta noukittu Scott, joka tarvitsisi uudet renkaat ja leveämmän penkin. Kyseessä ei kuiteskaan ole varsinainen maastopyörä, vaan tuollainen ihan ok hybridi, mutta tahtoisin nimenomaan puhtaan maastopyörän. Täytyy alkaa tsiigailemaan. Moisella voisi kokeilla pyöräsuunnistusta, tällä nykyisellä annan vain kaikille muille tasoitusta.

Kokkola City Run on kiva massajuoksutapahtuma ja se olisi edessä vajaan kuukauden päästä. Vaikka tarkoitus on harjoitella kovaa, jo nyt voi sanoa etten usko pystyväni parantamaan viimevuotisesta 57. sijasta. 7 kilometriä on sinänsä aika lyhyt matka, mutta jos aikoo saavuttaa hyvän ajan, se juostaan alusta saakka varsin kovaa. No, menee miten menee. Tavoitteenani on juosta se puolimara (tai kaksi) tänä kesänä. En vain ole vielä päättänyt tapahtumaa...

Kahvakuula on kiva olla olemassa ja se on käypää treeniä silloin, kun mikään muu ei huvita, mutta tuntuu että on kuitenkin pakko tehdä jotain. Tosin kieltämättä erilaiset lihastreenit hyödyttäisivät minua. Olenkin panostanut keskivartalotreeniin takareisien ohessa, tai siis noista liikkeistä uskon olevan jotain iloa. Haban kasvatus ei kiinnosta, lihasta ei saa tulla liikaa jotta se alkaisi haitata kestävyysominaisuuksia. Lisäksi jalkatreeniä minun ei sen kummemmin kannata tehdä. Pelkkä juoksu ja muu vastaava rasittaa jalkoja ihan riittävästi.

Maanantairastit ovat alkaneet, ja porukoilla varmaan siintää jo mielessä Jukolan viesti @ Jämsä. Sinne on tietysti aikomus itsekin lähteä, mutta missään rapakunnossa en lähde. Siinä on urheilutapahtuma, jota on oikeasti tunnelmallista seurata läpi yön myös television välityksellä, kiitos modernin GPS-tekniikan. :D Ehkä sitä kuitenkin kokee tunnelman ennemmin paikan päällä.

Tästähän tulikin ihan pelkkä urheilulöpinä.

Clock is ticking and I'm wondering...

Jos puhutaan jälleen minusta itsestäni, on päiväni ollut epätyypillisen kiva. Vatsa/suoli/sappi ei tänään liiemmin vaivannut, mitä nyt aamulla olo oli tämän suhteen hyvin pessimistinen, mutta muljahteluja taisi aiheuttaa eilis illan mega-annos kipulääkkeitä - no, pääasiassa Litalginia. Kivut jo melkein nujersivat uupuneen miehen, mutta se meni ohi viime hetkellä. Nyt huomenna tieni vie jälleen uuteen tutkimukseen, CT:hen. En jännitä, liittyyhän niihin omat proseduurinsa silti. Enemmän jännittää tutkimusten lopputulos, mutta siihenkin olen pystynyt suhtautumaan levollisin mielin. Kaikki, mitä vastaan tulee, on vaan kestettävä.

Lähiaikoina edessäni on paluu nuoruuteni synteihin, nimittäin Championship Manager-futismanageripelin likaiseen maailmaan. Nuoruudessani kulutin varmaan kuukausia mikromanageroidessani Englannin alasarjojen tiimien taivalta läpi tuskien ja pitkien dominanssikausien (kiitos ennalta himpun verran parannellun joukkueeni). Eniten silloin pelasin CM97/98 ja 2001 (tms.) vuosikertoja. Ja selvää on, että näihinhän teininörde jäi koukkuun harvinaisen totaalisesti. Samanmoinen sekopäisyys tuskin toistuu tällä kertaa, mutta innolla odotan vuoden 2012 vuosikerran kolahtamista postilaatikosta.

Palasin muuten näin saikkupäivänä taas Civ 5:sen hehkeään maailmaan. Siitä vaan jaksaa innostua aina uudelleen, vaikka pelin puutteetkin hyppivät silmille. Tällä kertaa koulutetaan muailmaa Japseina jääkaudella. Suuri ikävä on sarjan fantastista nelososaa, mutta en ehkä enää jaksaisi innostua siitä. Näin loppukaneettina totean kuitenkin, että pelaaminen on kuitenkin rasvaisten tosimiesten ajanvietettä.

No, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi? Yritän kestää läpi työpäivän ja röntgenin. Elämä potkikoon, minä potkin takaisin.

-Jarkko-

Sleepy Effekct

Löysin kivan tsekkiläisen bändin nimeltä Modry Efekt (sininen efekti...). Tuntuu hankalalta selittää, mikä tässä bändissä oikein minuun vetoaa. Mikään yksittäinen tekijä ei erityisesti nouse esiin, mutta kitaratyöskentely on nautinnollista ja instrumentit muodostavat mielenkiintoisen ja harmonisen yhteissoinnin. Kaupallisuus loistaa ihan totaalisesti poissaolollaan, ja tietty maan kulttuuri tuo oman mausteensa kevyeeseen seokseen. Kiva aina törmätä uusiin ja omaperäisiin bändeihin. Vielä on monta kiinnostavaa bändiä löytymättä pienelle progefänille, joten uusiin kokeiluihin täytyy muistaa panostaa.

Musiikin kuuntelu on jäänyt harmillisen vähille, kun vatsan ongelmat vievät kaiken energian ja keskittymiskyvyn. Mitä tähän ikuisuusaiheeseeni tulee, niin todennäköisesti edessä on sappikivien poisto-operaatio. Mielelläni menisin moiseen vaikka heti aamulla, mutta eikun jonon perälle. Ja onhan vielä muitakin poissulkevia tutkimuksia tiedossa. Kipuja kyllä riittää joka päivälle, mutta uskotaan että huomenna löytyy vaivaan toimivampaa lääkitystä.

Päätän Jarkon jorinat pikaisesti tähän. Unimaailma kutsuu.

Catty cats

Ajattelin omistaa tämän blogipäivityksen kokonaan kissakuville. Niitä tuli tuossa eilen napsittua jokunen.

Ja ihan pakko vielä mainita, että tämä oli ensimmäinen päivä todella, todella pitkään aikaan, kun vatsa ei vaivannut oikeastaan lainkaan. Eivät edes järjettömät röyhtäilyt. Todella ihmeellistä.

Lisäksi nappasin juuri ensimmäisen "unilääkkeeni" Mirtazapanin. Saa nähdä, onko tämä niin kamala nappi kuin mitä kylillä puhutaan.

Lumia 820

Pari viikkoa puhelimen kanssa eläneenä voin sanoa olevani tyytyväineen ostokseeni, vaikka hinta kirpaisikin ohutta lompakkoani. Minulle tärkeimmät tekijät ovat 1) sujuva surffailu, 2) hyvä kamera ja 3) perstuntuma.

Tuplaprossu tekee - ihan odotetusti - surffailusta sujuvaa, eli ei tahmaa missään kohtaa. Kamera on päivänvalossa hyvä ja 8mpx riittää edustuskelpoisia koko ruudun kuvia varten, mutta tässä ei ole mitään pureview-tekniikkaa joka avustaisi myös hämäräkuvauksessa. Peruskamera, ehkä pieni parannus Galaxy Acen vastaavaan verrattaessa. Kändyli sopii käteeni todella hyvin ja yhden käden käyttö onnistuu melkein täydellisesti (tästä kiitos giganttimaisille kämmenilleni), mutta puhelimen paino häiritsee vähän. 

Eiköhän tämän kanssa mennä ainakin vuoden päivät, kunnes Androidit alkavat taas kutittaa himonystyröitä.WP on kiva käyttis, mutta Androidit ovat ehkä enemmän "itseni näköisiä ja tuntuisia". Vanhan Acen kaupittelu on meneillään, mutta en takuulla tule saamaan siitä juuri mitään. :)

Easterolidays

Aloitin laiskan perjantaini kuuntelemalla tällaista ambienttia ja nautiskelemalla olostani auringon lämmittämällä parvekkeella. Yöt ovat edelleen pirun kylmiä, mutta päivät sentään aurinkoisia ja suht lämpimiä.

Kunnianhimoisena tavoitteenani on tänään kylvää rairuohoa, harrastaa edes jotain liikuntaa ja käydä valokuvaamassa jossain. Vain koska on vapaata ja kiva, aurinkoinen päivä. Niin, ja pitää tuo vatsa kivuttomana.

Me ei lähdetä sittenkään mihkään reissuun. Jätettäköön kaukomaihin matkustelu kesän harteille.

Tänään aion olla puhdas paviaani.

Belly up

Tänään puntari digitaalinäyttö jähmettyi lukuun 74,1kg. En olisi ihan heti uskonut, että uutenavuotena asettamani tavoite - alle 75kg - rikkoutuisi tällä tavoin, saati että rikkoutuisi ylipäätään. Ja kun vielä tuntuu siltä ettei tämä rollercoaster ride ole likikään radan matalimmassa kohdassaan.

Ei auta valittaa. Pari päivää olen saanut elää suhteellisen kivutonta elämää, kunhan muistaa ruokkia itseään myslin ja jugurtin sekoituksella.

Ajattelin itse asiassa postailla tänne ottamiani valokuvia, mutta eipä nyt huvita. Ihan kuin flunssakin painaisi päälle. Heti tuntee, että sekin on jotenkin kytköksissä tähän vatsaan.

J.J. Boatracer.

... and I've been in between.

Tänään vietän kenties elämäni ensimmäistä saikkupäivää. Vatsa sekosi viime yönä sen verta perusteellisesti, etten saanut juurikaan nukuttua koko yönä, ja sitten olisi pitänyt vielä raahautua labratesteihin... mutta en oikeasti jaksa jauhaa enempää sisuskaluistani. Odottelen tänään uutta puhelinta saapuvaksi. Pieni katumuksen jyväkin on hiipinyt puseroon: onko tässä mitään järkeä? Olen ihan tyytyväinen Aceeni, sen hitaus poislukien. Lumia 820 arvostelua siis pukkaa joskus myöhemmin... olenhan töissä jo kyseistä puhelinta hipelöinyt, ja ajattelin hommata itselleni samanmoisen.

Seikkailuni Solstheimin saarella on jatkunut. Kovin verkkaiseen, sessio silloin tällöin -tyyliin, mutta kuitenkin. Skyrimin toinen lisäri on parasta viihdettä yksinäisiä ja hiljaisia arkipäiviä varten. Solstheimissa on kuulemma vierailtu ennenkin pelisarjan kolmososassa, mutta kyseinen mestariteos jäi tuolloin osaltani kesken. Ennen tiedä riittäisikö sinnini enää pelaamaan Morrowindia läpi. Jäihän minulta nolosti myös Oblivion kesken. Tahtoa pelata nuo molemmat lisäreineen läpi kyllä on, mutta joskus paluu klassikoiden pariin on vain halju kokemus. Siinähän kuitenkin jää paitsi kaikista vuosien varrella pelimoottoriin ja -mekaniikkaan tehdyistä parannuksista.

                                                                              ~**~

Annan tällekin lisäosalle hyvän arvosanan kuten annoin myös edelliselle tekeleelle. Pitemmittä puheitta valmistaudun treenaamaan ja nauttimaan olostani, niin kauan kuin sitä kestää.

My mixed bag of news

Tänään ajeltiin ympäri pohjanlahden rannikkoa kuvailemassa talvisia maisemia. Tässä alla eräs vanha rotisko ex-mökimme läheltä. Aurinkoinen pakkaspäivä sai kaiken näyttämään hieman fiinimmältä kuin "yleensä". Alan jo aidosti pitää tästä 7D:stä, kuten myös Sigman telelinssistä. Molemmat kuvat on siis kuvattu tällä setupilla.

Eilen kamerani sarjatulen uhriksi joutui kevätilmoja nuuhkiva Cookie.

Saattaapi olla, että vatsavaivoihin on löytynyt lääke, eli tämä samainen Zolt. Syön jatkossakin vain varovaisia määriä ja kaikkein räikeimmät rasva- ja ruisravinnot jäävät pois, mutta ainakaan nyt, epätavallisen runsaan hotkimisen jälkeen, ei ole kuulunut mitään vatsanväänteintä. Paino ehti jo tippua parhaimmillaan 75,6 kiloon (!!!), tosin voihan se vielä tästäkin tippua jos vaivat jatkuvat. Jouluna painoin vielä 82-84 kiloa, joten alas on romahdettu... ja se paino ei ollut minkään kinkunsyönnin ansiota, vaan olen pysynyt aika tasaisesti jo pitempään noissa lukemissa.

Ajattelin kirjoittaa jotain syvällisempää sisäsuunnistamisesta, mutta en nyt yhtäkkiä viitsikään alkaa filosofoimaan. Tosiaan voitin eilen kuntosarjan paikallisessa sisäs. kisassa. Toimittaja tuli myös tekemään jutun lehteen, ja haastetti minua. Jotain typeriä latteuksia siinä tuli seliteltyä. Itse liikuntamuoto on erittäin mielenkiintoinen, tosin se vaatii tarkkuutta ja keskittymiskykyä - näitä ominaisuuksia en ole pitänyt itseeni kuuluvina. Ongelmia tuli kuten myös huonoja reitinvalintoja, mutta monesta kohtaa selvisin hyvin - en jäänyt märehtimään paikoilleni, vaan syöksyin aina salamana seuraavaan hyllyväliin. Jos osaa tehdä nopeita ratkaisuja ja on ketterä, siinäpä ne tärkeimmät ominaisuudet ovatkin.

Nonstop pain

Vatsavaivat tekevät taas kaikkensa pilataakseen päiväni, ja onnistuivatkin siinä. Tässä on melkeinpä kotiintulosta saakka kärvistelty erinäisten kipujen keskellä. Kaasuntuotto on jotain aivan järkyttävää, tämmöistä röyhtäilymaniaa en ole eläissäni kokenut. Tänään ulos on puskenut vähintäänkin kuumailmapallollinen kaasua. Oikeasta päästä ei tietysti tule mitään. Aloitin Zolt-kuurin, jonka pitäisi parantaa vatsani happoja neutralisoimalla. Jotain apua tuosta kyllä tuntuu olevan, mutta tämänpäiväinen oli heti iso askel taaksepäin.

Oikeastaan ei namuttele kirjoittaa tänään mistään muusta. Heti kun vatsani on kunnossa, otan ison tujauksen unilääkettäni ja lyhennän univelkaani. Näin siis vain teoriassa. Käytännössähän kummallinen kroppani herää ja nukahtaa täsmälleen silloin kun sitä itseään huvittaa, aivotoiminnasta piittaamatta.

Voi vesileili. Joskus olisi vain mukavampi delata.

I can only express myself by writing

Tuossa voi piileskellä totuuden kukkanen, mutta en oikeasti usko siihen.

Tänään kärsin vatsakivuista oikein pahimman kautta. Kolmen tunnin sietämätön kipu ja kunnon oksentelut päälle. Ensimmäistä kertaa olin oikeasti hetken heikkona. Vituttaa tämä vaiva jo siinä määrin, että otan huomenna vastaan mitä hyvänsä nappeja lääkäriltä, jos jotain apua tarjotaan. Tänäänkin kävin jo terveystarkastuksessa työterveydessä. Ihan mielenkiintoista tietoa irtosi. Hyvä näkö, hyvä kuulo lukuunottamatta todella korkeitä ääniä. Labratestejä tulossa ja näin poies päin.

Nämä ajoittaiset piinaavat kivut todella, todella risovat yhdessä helvetin kylmän maaliskuun kanssa. Ja siihen työt vielä päälle.

Äsken kuvittelin itseni kävelemässä Bahaman valkoisella hiekalla. Ehkäpä pian.

Kiteflying!

Leijahiihtoneitsyys meni sitten omaoppisesti. Kivaa oli silloin kun sain leijan ilmaan, ja samalla helkatin turhauttavaa opetella hommaa risukkoisessa maastossa, kun en jäälle vielä uskaltanut harjoittelemaan, etteivät tuulet veisi mua mukanaan avomerelle. Tuuli puhalsi puuskikkaasti ja välillä mentiin mahallaan, selällään ja tempaisipa tuo vekotin meikäläisen jonkun matkaa ilmaankin kertaalleen. Alan pikkuhiljaa hiffata kuinka leija pysyy kontrollissa, mutta parantamisen varaa on kyllä ihan hitosti. Sain lopuksi narutkin aikamoiseen solmuun...

Harrastus jatkuu ammattimaisemmissa merkeissä.

No moah evening snacks

Vaikuttaa siltä, ettei iltamässyilyä pysty enää jatkamaan vaikka se kuinka vaikealta tuntuukin. Vatsa lopettaa toimintansa joka ilta näihin aikoihin, ja tapaan herätä öisin pirullisen sietämättömiin vatsakipuihin. Silti otan silloin tällöin riskin nähdäkseni, vieläkö se paska on sekaisin. Onhan se melkein järjestään, vaikka välillä petollisesti tuntuu jo paremmalta.

Työsopparini oli määrä päättyä tänään, mutta sain 2kk jatkopestin. Eihän se paljon ole, mutta projektit on kesken ja kaikki kultakolikot täytyy kerätä mitä vain tuosta julkishallinnon yksiköstä irti lähtee. Eilen tein elämäni ensimmäisen merkittävän julkaisun, zairaalan viikkotiedotteen! Yey. Ei se ehkä napakymppi ollut, mutta mielestäni selvisin hommasta kuivin jaloin. Ei kai tuota nyt hävetä tarvitse, vaikka se tyyliltään vähän eroaakin viestintäsihteerin vastaavasta.

Juon ainakin tölkin Kurko greippiä. Saa nähdä meneekö pötsi tästäkin ihan sekaisin.

Leijahiihtovehkeet ovat täällä ja valmiina käyttöön. Harmi vain, että viikonlopuksi pukkasi kovat pakkaset. Kun tuohon nyt yhdistää ankaran merituulen, niin taitaa siirtyä neitsytmatka ainakin viikolla. Ehtiiköhän tässä ollenkaan, miettii hän juuri nyt.

Vähemmän puhetta, enemmän kuvia?? Pitäisi saada fotoja tänne, mutten ole vielä ehtinyt pistää 7D:tä oikein kunnon testiin. Tarvitsen lomapäiviä ja kunnolla aikaa.

And now I spent too much time typing this blog update.

I'm still rolling like a badass

... en vain ole jaksanut turinoida seikkailuistani tänne.

Seikkailuista puhuminen on totaalisen naurettavaa, koska olen vaan liikkunut kodin ja työpaikan väliä kuin tunnollinen sinikaulus ikään. Palkka juoksee, eli kerätään rahaa varastoon tulevan kesän rellestyksiä ja matkusteluja varten. Toivottavasti en onnistu tuhlaamaan kaikkea nykyaikaiseen materiaan ennen sitä.

Lupaavan alun tämä tuhlailu ainakin sai, koska ostettiin puoliksi CANON 7D. Kuvamatskua tulee sitten kun ehdin oikeasti käyttää sitä. Ainakin omakuviin voisi panostaa.

Tän lisäksi tuli hankittua 7m² leija! Tarkoitus on siis lähteä merenjäälle kokeilemaan, pysyykö ukko lainkaan pystyssä.

Jottei unohtuisi, niin vatsani on edelleen p-a-s-k-a-n-a. Iltaisin ei uskalla syödä juuri mitään, ja tämä herkuttelun poisjääminen on todella syvältä pehmytseinäisestä hiilikaivoksesta.

Aikaiset aamutkin ovat peräisin sieltä samasta luolasta.

Stocking up on ammo, guns and holsters...

... noita Jenkkejä en opi koskaan ymmärtämään. Heti kun valtionjohdon taholta vihjataan aseenmyyntikielloista jotain, alkaa sairaalloinen hamstraus ja tuomionpäivään varautuminen! Ei kristuksen hikikarpalo kuinka vastenmielinen asekulttuuri. Minulle tuollainen ei kerro mistään muusta kuin ihmisten omasta epävarmuudesta ja vähintään lievästä paranoiasta.

Mutta en minä siitä aikonut puhua, enkä kyllä rehellisyyden nimissä mistään muustakaan.

Päivittäisinkö alueemme lämpötilatietoja? Pakkaselle vetää aika pahasti. Huomenissa varmaan liikutaan -20 asteen tuntumassa. Lampilla - ja en sitten tunnusta mistä tämä viittaus tuli - ollaan jo lähellä kolmeakymmentä pakkasastetta. Tammikuu on kyllä vuodenaikojen perseenreikä. Nyt odottelen vain kevätaurinkoa ja lumen sulamisesta syntyvien vesipisaroiden tipahtelua asfalttiin... mutta ei sitä oikeastaan kannata odottaa. Hyvä vie joskus aikansa.

Life is now.

The taste of cream

Tunnen oloni hyvin uneliaaksi. Tämä viikko on sujunut ilman ihmeellisempää univelkaa, mistä syystä en ole pätkääkään hermoromahduksen partaalla - jos näin viitsii asian ilmaista, ja miksei viitsisi - joten jaksaa myös touhuta jotain. Ohjelmaa on päivisin ihan riittävästi, joten illan käsikirjoitukseksi riittää hyvin loikoilu, pelaaminen ja musiikissa piehtarointi. Toki myös nautin hyvästä ruuasta - ankara kampanja kohti 75 kilon elopainoa on lähtenyt kolisten käyntiin.

[Nyt hän vain odottelee kesää]

Goody foody delights

KingFraisin maitosuklaapuddinki on erittäin maukasta kokoisekseen töpötiksi. Kyllä minä tätä mieluummin lapioin suuhuni kuin jotain S-Marketin vetisiä ja mauttomia Rainbow-vanukkaita. Ja niin, söinhän minä tänään pizzaa, ja työpaikan ruokatunnilla tuli naposteltua riisi-kana-ateriaa by Lidl. Tuhti annos, jos verrataan suomalaisten tuottajien annoskokoihin, mutta aika mautonta. Kanan määrässä oli tietenkin pihistelty, ja riisi nyt on vain riisiä. Minen sitten siitä tykkää.

Minun ei todellakaan pitäisi edes pitää blogia jos en tämän kummempaa puheenaihetta keksi. Tietenkään ei pidä unohtaa, että väkisin kirjoitetut blogimerkinnät tuppaavat olemaan totista oksennusta myös lukea...

Tänään on oikeastaan viimeinen vapaapäivä. Muikkeli palaa takaisin Kolkkolaan ankeaan talveen suoraan Saksan lämmöstä. Yksinelelyssä on omat hyvät ja huonot puolensa...

Pitäisikö mun pistää enemmän rahaa palamaan? Niih?

I do want my holidays, brother.

Moderni klassinen musiikki on kiinnostava genre, vaikka en kyseistä aariaa edes tunne kovin hyvin. Minua ovat aiemminkin kiehtoneet esim. modernia klassista rimputtavat pelit. Kunpa olisi miljoona kilisevää taskussa, lahjoja ja sinfoniaorkesteri niin voisi olla makeaa kokeilla, minkälaista taidetta sitä saisi suollettua ulos. Maan pinnalle palatakseni tässä erittäin hyvä esimerkki, kuinka monipuolista ja kontrolloidun kakofonista se voi olla. Myös itse leffa josta tämä musiikki on repäisty, Koyaaniqatsi, oli hyvä 8 tähden esitys. Varmasti vielä vaikuttavampi leffa silloin aikoinaan, kun digitaaliset efektit eivät vielä pursunneet joka tuutista, eivätkä ihmiset olleet tottuneet nykyaikaiseen efektikikkailuun.

Pikkuisen juoksentelutreeniä tälle illalle. Hiihtää en ole vielä jaksanut, pitäisi saada enemmän unta nassuun. Ongelma lojuu siinä, että vaikka heittäisin itseni nukkumaan iltakymmeneltä on ihan tarpeeksi epätodennäköistä, että nukahtaisin ennen sitä 2-3 aamuyöstä. Pitäisihän sitä silti tietenkin yrittää.

In the heart of winter

Aloitetaanpas uusi vuosi lyhyesti rykäistyllä infopaketilla viime aikojen tapahtumista.

Tänään järjestettiin taas klassikko nimeltä maakuntaviesti, jossa suksekkaat pikkumasokistit hiihtävät kovaa taistellen hyvistä sijoituksista. Itse tapaan aina mennä katsojan paikalle - nimenomaan katsojaksi. Kilpailut taitavat olla minun kohdallani historiaa; kiintiö on tosiaankin täynnä. Tosin harjoitusmielessä hiihtäisin varmaan nykyistäkin enemmän (tänä talvena on kasassa vaivaiset 4 lenkkiä), mutta minussa on hiukan vilukissan piirteitä. Eikä edes hiukan.

Voittaja oli saman kuin 13 edellisenä vuotena, mutta nyt siitä sentään jouduttiin vääntämään tiukasti viimeiseen osuuteen saakka.

Päivä oli hubaisa, mitä nyt pakkanen kipusi -12 asteeseen tuulella höystettynä, ja makkarakojusta ojennettiin käteen puoliksi kylmiä makkaroita. 3 euron hinta moisesta on aikamoista ryöstöä, kuten ehkä myös lipun hinta 15 eeroa. Taisi lisäksi hukata kameralaukkuni jonnekin maastoon. Lohtajan tiimit pyörivät samojen sijojen paikkeilla kuin aikaisemminkin, eli ykkösjoukkueen sijoitus oli 32. Toista se oli kun itse vielä suksin...

Piirsin tuossa eräs päivä myös äärirealistisen omakuvani.


Hubaa viikonjatkoa! Minulle se ei varmaan ole sitä.