Jukolan yössä - ja aamussa

SE viikonloppu vuodesta tuli ja meni taas. Harvan asian viehätystä ymmärtää yhtä hankalasti kuin aamuauringon marinoimassa metsässä juoksentelu tuhansien kanssakilpailijoiden seurassa. Vannon aina, etten mene paikalle enää koskaan kuin korkeintaan istumaan lehtereille, mutta taas jokin aivojen lohko oli asioista eri mieltä.

Sairasteluni vuoksi hankin itselleni lyhimmän 5. osuuden. Itse suoritukseni meni loppupeleissä käsille pummailtuani pari kertaa osuuden loppupuoliskolla. Juoksu kulki hyvin ja väkeä jäi poluilla taakse yhtä mittaa, kunnes aloin osuuteni puolenvälin tienoilla tekemään typeriä virheitä. Varsinaisen emävirheen tein toisen juottopisteen jälkeisellä välillä, joka olisi pitänyt ottaa varovasti suunnalla - nyt mentiin välillä ihan päinvastaiseen suuntaan kuin piti. Onneksi juoksuvauhti pelasti minut henkilökohtaiselta katastrofilta ja loppuaika oli siedettävä, mutta vähän kirpeä maku omasta suorituksestani jäi. Jos jatkossa tulee osallistuttua, täytyy miettiä taktiikkaa uusiksi. Silti kokonaisuuden ja kokemuksen vuoksi kannatti lähteä telttailemaan Jämsänkosken metsikköön, enkä edes ota noita aikoja niin totisesti. Kilpailun syvin olemus löytyy jostain aamuauringon ja kangasmetsän välimaastosta...

Sään suhteen kävi tuuri; kirkas taivas ja auringon porotus koko kisojen ajan Venlojen viestiä lukuunottamatta (jonka siis missasin). Metsässä oli tunnelmaa, ja oma teltta oli kiva unirauhan kannalta.

Better luck next time,
-J-