Tänään ei treenata eikä hoideta paperisotia! Sen kunniaksi kuuntelen taas italoprogea, tuota vaikeaselkoisen klassisen, jazzin ja rockin yhdistävää kakofonista musiikin lajityyppiä, jonka paras edustaja mielestäni on Banco:
Italialainen proge (tuo epämääräinen käsite sinänsä) poikkeaa lajin valtavirrasta siten, että se on teatriaalisempaa, persoonallisempaa, intohimoisempaa ja se nojaa enemmän klassiseen musiikkiin. Tätä alagenreä tuntuu myös musiikin erilaiset säännöt sitovan vielä vähemmän kuin progea genrenä, jos mahdollista.
Proge on kuin monesta pienestä lautasesta koostuva hienostoravintolan ateria, kun suurin osa ihmisistä haluaa vain Big Macin. Monimutkaisten sävellysten kuunteleminen vaatii oikeaa mielenlaatua (ei, en minuakaan aina ja joka tilanteessa huvita kuunnella vaikeaselkoisia kyhäelmiä, joista ei tahdo saada otetta), hieman paneutumista ja viitseliäisyyttä - ylläolevan kaltaista musiikkia ei ole tapana kuunnella sivukorvalla samalla kun kokkailee jotain lounasta. Se on kuitenkin kaikista musiikkityyleistä mielenkiintoisin ja palkitsevin.
Itsekin siirryn joskus pop-vaihteelle. Kuitenkin kyllästyn yksinkertaisesti rakennettuihin biiseihin keskimäärin todella nopeasti. Progesta löytyy helpommin uusia puolia päivän perusvireestä riippuen, yo!
No comments:
Post a Comment