Leijahiihtoneitsyys meni sitten omaoppisesti. Kivaa oli silloin kun sain leijan ilmaan, ja samalla helkatin turhauttavaa opetella hommaa risukkoisessa maastossa, kun en jäälle vielä uskaltanut harjoittelemaan, etteivät tuulet veisi mua mukanaan avomerelle. Tuuli puhalsi puuskikkaasti ja välillä mentiin mahallaan, selällään ja tempaisipa tuo vekotin meikäläisen jonkun matkaa ilmaankin kertaalleen. Alan pikkuhiljaa hiffata kuinka leija pysyy kontrollissa, mutta parantamisen varaa on kyllä ihan hitosti. Sain lopuksi narutkin aikamoiseen solmuun...
Harrastus jatkuu ammattimaisemmissa merkeissä.
No comments:
Post a Comment