Hei sun heiluvilles,
Järkkäsin viime viikolla omalla kohdalla viimeiset kuntorastit ja olo on sellainen, että nyt saa luvan riittää kaikki suunnistusaiheinen härinä. Voihan tämä olla jokin ohimenevä överi, mutta laji on vienyt vähän liikaa keskittymistäni koko kesän, ja kenties identiteettikin on ehtinyt kietoutumaan liiaksi lajin ympärille. Nyt on siis aika vetää lyhyesti nippuun se, mitä uutta tänä kilpailukautena koettiin
1. Kainuun rastiviikko
Lähdin hätäpäissäni kokeilemaan suunnistusta kauempana kotikonnuiltani, ja jo matkaa tuli tehtyä matkahuollon bussilla läpi maiden ja mantujen. Majoituin kolmeksi yöksi sohvalle ja osallistuin yhteen viralliseen osakilpailuun H35-sarjassa, yhteen avoimeen lähtöön ja välipäivänä kävin sprinttaamassa (A/13 tms). Nesteöveröinnin ja nimenomaan magnesiumin liikakäytön vuoksi mikään ei sitten kisassa imeytynyt, ja tuloksena kävelyksi päätynyt farssi. Tuskin koskaan on suoritus ollut henkisesti niin raskas kuin tuossa toisen päivän vedossa. Paleli vain, väsytti ja harmitti, koska maasto olisi sopinut mulle. Suunnistus oli surkeaa myös avoimen päivän A-radalla, joskin kroppa oli jo 50% kunnossa ja hommasta jäi vähän parempi mieli. Tämän reissun parasta antia oli itse Vuokatti, jonka treenimahdollisuuksien määrän olin täysin unohtanut. Hieno urheilijoiden mekka, eritoten varmasti juuri kesällä. Ilman rahaa ei kannata tulla.
2. Sprintin SM
Olin ylpeä siitä, että sain vihdoin lähdettyä kokeilemaan menoa SM-tasolla, vaikka sen vuoksi jouduin matkustamaan Forssaan saakka, missä en ollut aiemmin käynyt. Reissu meni kuitenkin mukavasti perheen kanssa autoillessa. Karsinta oli kohtuu helppo näin jälkikäteen arvioiden ja lisäksi sain lähteä matkaan aikalailla Suomen naisten kärjen kanssa samalla hetkellä. Ihan turhaa jarruttelua tuli ja pari järjenvastaista nukahdusta, mutta ihan hyvä suoritus sijalle 22. Vaikka ajasta olisi voinut lohkaista lähes minuutin, ei se olisi sijoitusta paljon nostanut. Finaali menikin sitten aivan reisille, sillä sekosin puolivälissä suunnassa, eikä minulla ollut kompassia. Juoksin hätäpäissäni sinne tänne sen vittuunnuksen vallassa, mikä SM-kisoissa epäonnistuminen aiheuttaa. Tästä tuli lähinnä se oppimiskokemus. Sitä oppia onkin syytä ottaa mukaan ensi vuoden SM-kisoihin ihan toden teolla. Ei voi tehdä parempaa suoritusta kuin mihin omat, harjoituksen kautta tulleet rahkeet, riittävät.
3. Ratamestarointia
Pidin kahdet kuntorastit menestyksellä ja olin apuna seuran kansallisten kisojen järjestelyissä. Ratamestarointi kiinnostaa eniten, ja viime vuosina tekemäni radat alkavat näyttää amatöörimäisiltä. Se on kehityksen merkki se! Tarkoitus on panostaa tälle osastolle ja päästä ratamestaroimaan isompiakin kisoja.
4. Am-kisat
Kesän saldona on 2 kultamitalia (partio ja erikoispitkä), yksi pronssi (pitkä) ja yksi hylkäys (yö) ja 6. sija (sprintti). Erityisesti sprintti meni lahjakkasti vihkoon unettoman yön ja treenin puutteen vuoksi. Mitalit on aina kivoja konkreettisia todisteita, että jotain on saavutettu. Joku pitää rihkamana, koska suurimassa osassa sarjoja niitä on liian helppo saavuttaa.
5. Jukola
Kangasalla meni ihan hyvin joukkueena: sijoitus, kuten aiemmin kerrottu, oli 360. Oma suoritus oli todella hyvä 10 kilometriin asti ja sainkin kiinni kakkosjoukkueen viestinviejää eron ollessa pienimmillään karvan yli 10 minuuttia, sitten pitkällä välillä paketti hajosi ja itseluottamus loppui. Lopussa olisi pitänyt vain suunnistaa ihan oikeasti ja rauhassa. Henk. koht. aika noin sijalla 600. Mieleen jäi kiva kisakeskus, päivän helle, kylmä yö, tunnelmaa teltassa, pitkä bussimatka ja loppuviimein ihan hyvä jälkifiilis hyvästä joukkuesijoituksesta. Mutta missään nimessä joukkuekisa varsinaisessa merkityksessä tapahtuma ei meidän kohdallamme ollut.
Jatko?
Jatkan seuraan treeneissä ja yritän ylläpitää parempaa kuntoa muuttamalla jotain harjoittelussa, sillä kynnys lähteä pakkasjuoksuille läpi talven vaikuttaa laskeneen aika hemmetisti. Siirrän siis fokuksen täysin pois suunnistuksesta fyysiseen harjoitteluun ja voimantuoton parantamiseen. Tietysti ikääntyessä on tärkeintä tuntea, että voi juosta jatkossakin ilman, että liika lihas tekee menosta tönkköä tai että se polville liian kovaa.
Mikä on sitten lajimotivaation laita taas keväällä, sitä emme murehdi. Olkoon mikä on, kenties joku muu laji vetää puoleensa enemmän. Pääasia on liikunnallinen elämäntapa, terveys ja asiaankuuluvan tiedon tankkaaminen.
Näillä puheilla jatkamme itse kukin veren, hien ja tuskan maailmassa euforiaa ja täyttymystä etsien! Vai eikö? Laita kommenttia.
-J-
No comments:
Post a Comment