Uutta pyörää tulossa

Vietin puolet kallisarvoisesta vapaapäivästäni pähkäillen sitä, minkä maastopyörän ostaisin. Ideana on, että siirtäisin treenin painopistettä enemmän satulan päälle. Nykyinen vaatimaton ratsuni, Scott-merkkinen hybridi, ei sovellu siihen eikä paljon mihinkään muuhunkaan. Kyseinen tusinapyörä on muutenkin elinkaarensa loppupäässä ja vaatisi työlaistä tai kallista remppaa - ei vain maksa vaivaa. Toki maastopyöräily, a.k.a. polkujen samoilu pystymetsässä aurinkoisena kesäpäivänä, kiehtoo minua muutenkin. Kun yhtäkkiä satuin vielä saamaan hieman tukea kunnon pyörän ostoon, niin päätin painaa punaista nappulaa.

Lopulta päädyin tuliterään Radon Team 7.0 -pyörään. Hintaa tälle komistukselle kertyi sellainen noin 800 ecua. Väriksi valikoitui valkoinen/lime - olisin ennemmin ottanut esimerkiksi mustan, mutta vain tätä värikombinaatiota oli tällä haavaa tarjolla. Varastothan tuolla Bike Discountissa ovat ehtineet tyhjentyä talven ja kevään mittaan kun ihmiset paniikissa varustautuvat pyöräilykauteen. Valinta merkin suhteen oli oikeastaan helppo: tässä pyörässä on täysin lyömätön eri osien laatu hintaluokassaan. Harkitsin myös vakavasti samanmerkkistä 29-tuumaista jättiläistä ja olisin varmasti siihen päätynytkin, mutta saatavilla oli taas liian pieniä runkokokoja! En silti ole lainkaan pettynyt, vaan täällä odotellaan innoissaan millainen peli sieltä saapuu.

Arvostelua on tulossa sitten aikanaan. Ensin pitäisi saada oma perse kuntoon ennen kuin kunnollinen harjoittelu edes onnistuu. Kävin lauantaina normaalivauhtisella lenkillä ja sain yllätyksekseni huomata, että energiat loppuivat aivan täysin reilun puolen tunnin juoksun jälkeen! Sydän hakkasi ja heikotti tosissaan. Jotain imeytymisongelmia siellä täytyy olla. Hain juotavaa, annoin sen hetken aikaa imeytyä ja vedin sinnikkäästi lopputreenin erilaisia ketteryysharjoituksia. Pitäisi kai olla siitäkin iloinen, että pystyy ylipäänsä jonkin verran treenaamaan sitä leikkausta odotellessa.

Masentavaa, I'm telling you.

Kaipaa treeniä

... mutta treenaamisen sijaan hän makoilee sängyllä kirjoittamassa siitä tänne blögiin.

... sitä en voi kieltää että painoni tippuu edelleen: aamulla tsekkasin uusiksi ennätyslukemikseni 69,5 kg. Alle 70 kilon en olekaan tipahtanut sitten yläastevuosieni. Mutta mitäs tuosta enää stressaamaan, pahin syöksykierre on jo taittunut, ja viime viikko on ollut huomattavasti helpompi kuin yksikään mokoma tähän saakka sitten joulukuun. Eritoten juuri tänään on tuntunut hyvältä. Masentavaa sinänsä olla tilanteessa, jossa yksikin "normaali" terve päivä saa olon tuntumaan jopa juhlallisen mukavalta.

Mitä harjoitteluun tulee, yritän kovasti skarpata. Tavoitteena on tietysti olla viime kesää kovemmassa kunnossa ja menestyä kisoissa, tosin se ei tule toteutumaan alkukauden osalta vatsaongelmien vuoksi. Kipeinä päivinä ei vaan ole energiaa heilua kuulien kanssa, polkea kuntopyörää tai käydä ulkosalla juoksemassa (ne kolme asiaa joista harjoitteluni melkein yksinomaa koostuu). Olen tuumaillut että viikkotreenitunteja saisi tulla 6-9h, jotta kehitystä tapahtuu... nyt todellisuus on jotain kovin surullisen 3-4h kieppeillä. Tästä tietysti skarpataan, kunhan joskus tervehdyn ja kevät saa aidosti innostumaan harjoittelusta.

Viimeisinä työpäivinäni sairaalassa olen etuoikeutettu fillaroimaan työmatkat edestakas; matka tosin on niin lyhyt, ettei siinä kunto kohoa juuri miksikään. Aikomus on lisätä pyöräilytreeniä rutkasti kuivaksi jääneeseen viime kesään verrattuna. Pyöräni on aika wanha, poliisien huutakaupasta noukittu Scott, joka tarvitsisi uudet renkaat ja leveämmän penkin. Kyseessä ei kuiteskaan ole varsinainen maastopyörä, vaan tuollainen ihan ok hybridi, mutta tahtoisin nimenomaan puhtaan maastopyörän. Täytyy alkaa tsiigailemaan. Moisella voisi kokeilla pyöräsuunnistusta, tällä nykyisellä annan vain kaikille muille tasoitusta.

Kokkola City Run on kiva massajuoksutapahtuma ja se olisi edessä vajaan kuukauden päästä. Vaikka tarkoitus on harjoitella kovaa, jo nyt voi sanoa etten usko pystyväni parantamaan viimevuotisesta 57. sijasta. 7 kilometriä on sinänsä aika lyhyt matka, mutta jos aikoo saavuttaa hyvän ajan, se juostaan alusta saakka varsin kovaa. No, menee miten menee. Tavoitteenani on juosta se puolimara (tai kaksi) tänä kesänä. En vain ole vielä päättänyt tapahtumaa...

Kahvakuula on kiva olla olemassa ja se on käypää treeniä silloin, kun mikään muu ei huvita, mutta tuntuu että on kuitenkin pakko tehdä jotain. Tosin kieltämättä erilaiset lihastreenit hyödyttäisivät minua. Olenkin panostanut keskivartalotreeniin takareisien ohessa, tai siis noista liikkeistä uskon olevan jotain iloa. Haban kasvatus ei kiinnosta, lihasta ei saa tulla liikaa jotta se alkaisi haitata kestävyysominaisuuksia. Lisäksi jalkatreeniä minun ei sen kummemmin kannata tehdä. Pelkkä juoksu ja muu vastaava rasittaa jalkoja ihan riittävästi.

Maanantairastit ovat alkaneet, ja porukoilla varmaan siintää jo mielessä Jukolan viesti @ Jämsä. Sinne on tietysti aikomus itsekin lähteä, mutta missään rapakunnossa en lähde. Siinä on urheilutapahtuma, jota on oikeasti tunnelmallista seurata läpi yön myös television välityksellä, kiitos modernin GPS-tekniikan. :D Ehkä sitä kuitenkin kokee tunnelman ennemmin paikan päällä.

Tästähän tulikin ihan pelkkä urheilulöpinä.

Clock is ticking and I'm wondering...

Jos puhutaan jälleen minusta itsestäni, on päiväni ollut epätyypillisen kiva. Vatsa/suoli/sappi ei tänään liiemmin vaivannut, mitä nyt aamulla olo oli tämän suhteen hyvin pessimistinen, mutta muljahteluja taisi aiheuttaa eilis illan mega-annos kipulääkkeitä - no, pääasiassa Litalginia. Kivut jo melkein nujersivat uupuneen miehen, mutta se meni ohi viime hetkellä. Nyt huomenna tieni vie jälleen uuteen tutkimukseen, CT:hen. En jännitä, liittyyhän niihin omat proseduurinsa silti. Enemmän jännittää tutkimusten lopputulos, mutta siihenkin olen pystynyt suhtautumaan levollisin mielin. Kaikki, mitä vastaan tulee, on vaan kestettävä.

Lähiaikoina edessäni on paluu nuoruuteni synteihin, nimittäin Championship Manager-futismanageripelin likaiseen maailmaan. Nuoruudessani kulutin varmaan kuukausia mikromanageroidessani Englannin alasarjojen tiimien taivalta läpi tuskien ja pitkien dominanssikausien (kiitos ennalta himpun verran parannellun joukkueeni). Eniten silloin pelasin CM97/98 ja 2001 (tms.) vuosikertoja. Ja selvää on, että näihinhän teininörde jäi koukkuun harvinaisen totaalisesti. Samanmoinen sekopäisyys tuskin toistuu tällä kertaa, mutta innolla odotan vuoden 2012 vuosikerran kolahtamista postilaatikosta.

Palasin muuten näin saikkupäivänä taas Civ 5:sen hehkeään maailmaan. Siitä vaan jaksaa innostua aina uudelleen, vaikka pelin puutteetkin hyppivät silmille. Tällä kertaa koulutetaan muailmaa Japseina jääkaudella. Suuri ikävä on sarjan fantastista nelososaa, mutta en ehkä enää jaksaisi innostua siitä. Näin loppukaneettina totean kuitenkin, että pelaaminen on kuitenkin rasvaisten tosimiesten ajanvietettä.

No, mitä hän aikoo tehdä seuraavaksi? Yritän kestää läpi työpäivän ja röntgenin. Elämä potkikoon, minä potkin takaisin.

-Jarkko-

Sleepy Effekct

Löysin kivan tsekkiläisen bändin nimeltä Modry Efekt (sininen efekti...). Tuntuu hankalalta selittää, mikä tässä bändissä oikein minuun vetoaa. Mikään yksittäinen tekijä ei erityisesti nouse esiin, mutta kitaratyöskentely on nautinnollista ja instrumentit muodostavat mielenkiintoisen ja harmonisen yhteissoinnin. Kaupallisuus loistaa ihan totaalisesti poissaolollaan, ja tietty maan kulttuuri tuo oman mausteensa kevyeeseen seokseen. Kiva aina törmätä uusiin ja omaperäisiin bändeihin. Vielä on monta kiinnostavaa bändiä löytymättä pienelle progefänille, joten uusiin kokeiluihin täytyy muistaa panostaa.

Musiikin kuuntelu on jäänyt harmillisen vähille, kun vatsan ongelmat vievät kaiken energian ja keskittymiskyvyn. Mitä tähän ikuisuusaiheeseeni tulee, niin todennäköisesti edessä on sappikivien poisto-operaatio. Mielelläni menisin moiseen vaikka heti aamulla, mutta eikun jonon perälle. Ja onhan vielä muitakin poissulkevia tutkimuksia tiedossa. Kipuja kyllä riittää joka päivälle, mutta uskotaan että huomenna löytyy vaivaan toimivampaa lääkitystä.

Päätän Jarkon jorinat pikaisesti tähän. Unimaailma kutsuu.

Catty cats

Ajattelin omistaa tämän blogipäivityksen kokonaan kissakuville. Niitä tuli tuossa eilen napsittua jokunen.

Ja ihan pakko vielä mainita, että tämä oli ensimmäinen päivä todella, todella pitkään aikaan, kun vatsa ei vaivannut oikeastaan lainkaan. Eivät edes järjettömät röyhtäilyt. Todella ihmeellistä.

Lisäksi nappasin juuri ensimmäisen "unilääkkeeni" Mirtazapanin. Saa nähdä, onko tämä niin kamala nappi kuin mitä kylillä puhutaan.

Lumia 820

Pari viikkoa puhelimen kanssa eläneenä voin sanoa olevani tyytyväineen ostokseeni, vaikka hinta kirpaisikin ohutta lompakkoani. Minulle tärkeimmät tekijät ovat 1) sujuva surffailu, 2) hyvä kamera ja 3) perstuntuma.

Tuplaprossu tekee - ihan odotetusti - surffailusta sujuvaa, eli ei tahmaa missään kohtaa. Kamera on päivänvalossa hyvä ja 8mpx riittää edustuskelpoisia koko ruudun kuvia varten, mutta tässä ei ole mitään pureview-tekniikkaa joka avustaisi myös hämäräkuvauksessa. Peruskamera, ehkä pieni parannus Galaxy Acen vastaavaan verrattaessa. Kändyli sopii käteeni todella hyvin ja yhden käden käyttö onnistuu melkein täydellisesti (tästä kiitos giganttimaisille kämmenilleni), mutta puhelimen paino häiritsee vähän. 

Eiköhän tämän kanssa mennä ainakin vuoden päivät, kunnes Androidit alkavat taas kutittaa himonystyröitä.WP on kiva käyttis, mutta Androidit ovat ehkä enemmän "itseni näköisiä ja tuntuisia". Vanhan Acen kaupittelu on meneillään, mutta en takuulla tule saamaan siitä juuri mitään. :)