Kyseessä on vasta toinen pidempi vaellukseni viimevuotisen Savukosken Nuorttin reitin jatkoksi. Kovin yksityiskohtaisesti en reissua kuvaile, mutta tarjoillaanpa yleissilmäystä reissun kulusta.
Lähdettiin kierrokselle perzantaina noin klo 15 kuvassa nuolella merkitystä risteyksestä Pienen Sääksjärven kohdalta, eli kierrettiin reitti vastakarvaan. Tämä ei tuottanut minkäänlaisia ongelmia opastusten suhteen, mitä nyt pohjoisen tieosuuksilla merkintöjä oli välillä harvakseltaan. Alussa päästiin taivaltamaan pitkospuita pitkin soista järvenrantaa, mutta varsin nopeasti maisemat muuttuivat metsäisiksi ja hidaskulkuisemmiksi. Alkukevättä kun eletään, vedet olivat korkealla ja baanalle oli ajoittain ujuttautunut lammikoita.
Eteneminen ei ollut alkumatkasta järin vauhdikasta, mutta mihinkäs meillä oli kiire. Pysähdyttiin Lehtosenjärven rannalla olevalle tulipaikalle keventämään rinkkoja, eli nautiskelemaan lihapullista pastoineen. Sadekuuro piiskasi seuruettamme yhtäkkiä rajuinekin tuulineen, mutta laantui sitten hiljalleen ripotteluksi. Jatkoimme taivalta sadevarusteet yllä pitkospuisen suon yli kohti kilometrien päässä odottavaa Valvatin autiotupaa, jossa oli aikomus viettää ensimmäinen yö. Niin sitten kävikin, että koska tämä varsin tilava ja mukavasti sängyillä patjoineen varusteltu tupa ei pitänyt sisällään muita sieluja, jäimme yöksi. Puita hakkamaan, saunaa tulille ja kaivolta vesipulloja täyttämään. Saunan jälkeen maistuivat erinäiset huurteiset ja uni saapuikin lämmitetyssä aavemökissä helposti.
Valvatin tuvan pihakaivo
Aamulla suunnitelmiin kuului repäistä hiukan pidempi osuus eteläisen Heikinärven laavulle saakka. Lähdettiin jatkamaan reissua ennen puoltapäivää epävakaiden ilmojen jatkuessa; kuitenkaan lauantaina ei jatkuvista uhkaavista pilvistä huolimatta lopulta satanut kovin paljoa, ja sadevarusteet saattoi pikkuhiljaa tunkea takaisin rinkkaan. Viileä tuuli piti kuitenkin lämpimät kamppeet yllämme. Etenimme suht nopeasti Salamajärven rannalle, jossa kansallispuistoon saavuttaessa maisemat muuttuivat kertalaakista mielenkiintoisemmiksi. Eteen tuli vanhaa luonnontilaista aarniometsää, kauniita kankaita järvimaisemine ja loputtomiin jatkuvia suoplänttejä.
Alkuillasta saavuttiin Sysilammen maisemiin, jossa pistettiin jälleen tulet kytemään ja syötiin päivän ensimmäinen kunnon ateria. Sysilampi on Koiranjärven ohella toinen ns. reitin keskuksista, josta mm. erkanee Peuran Polku kohti etelää. Jatkoimme hetken naisporukan yleistä hulinaa seurattuamme kohti Heikinjärven laavua karujen rämemaisemien luodessa matkallemme syvän etelän tunnelmaa. Suomaisemaa ja lintutornia riitti tälläkin pätkällä, törmäsimmepä myös ensimmäisiin vastaantulijoihin koko reitin aikana. Heikinjärven laavulle saavuttiin iltakymmeneltä. Aika, jolloin ei ollut väsyneenä mukava huomata, että laavu oli jo varattu. Ei kun tähtäin seuraavalle kodalle muutaman kilometrin päähän. Toki myös tämä kota oli viimeistä paikkaa myöten varattu. Tässä vaiheessa porukan kollektiivinen väsymys oli jo sitä luokkaa, että pieni epätoivon pisara hiipi puseroon. Nopeasti hämärtyvässä illassa jatkettiin reittiä ns. taaksepäin kohti seuraavaa kotalaavua Koiransalmen suunnalla. Kieltämättä mielenkiintoinen parikilometrinen siinä mielentilassa! Myös tällä kodalla oli vaeltajia jo unten mailla, mutta päätimme kellon takoessa puoltayötä ja voimien ehtyessä jäädä mestoille yöksi (toinen tähti kartalla). Ei muuta kuin tavaroiden järjestelyjä, lisää puuta nuotioon ja makuupussissa kieriskelyä toivoen, että uni joskus tulisi. Useiden yöllisten heräilyiden jälkeen oli kuitenkin mukavaa huomata, että oli sitä ihan riittävästi nukuttukin. Herätys noin kello 9 kauniiseen auringonpaisteeseen. Paikka oli kaunis järvenranta, jossa oli mukava hoitaa aamutoimet. Matkaa toisena päivänä muuten kertyi noin 27 km.
Kolmantena päivänä marssi aloitettiin taivaltamalla takaisin jo yöllä tsekkaamallemme laavulle, josta reitti jatkui varsin tiheässä metsässä mäkistä ja sokkeloista polkua pitkin kohti pohjoista. Vieressä virtasi ajoittain Koirajoki, jonka varren tulipaikalle pysähdyimme lämmittelemään notskille, täyttämään pulloja ja nappailemaan kuvia. Tupakkitaukoja pidettiin enenevässä määrin, ehkä joidenkin rinkat alkoivat sen verran hiertämään. Saavuttiin reittiä halkovalle tielle, jonka jälkeen maisemat jälleen tavanomaistuvat muistuttamaan hyvin läheisesti kotimaisemia Pohjanmaalla. Viimeiset 6 km ei tarjonnut mitään erikoista silmännähtävää yhtä jokea lukuunotamatta.
Autolle palattuamme oli varsin eeppinen helpotus rojauttaa rinkat pois selästä! Voisinkin suositella, että jos aikaa kiertää Hirvaa on rajallisesti ja muutaman kilometerin tietallustelu ei riko tunnelmaa, kannattaa harkita pelkästään reitin kauniin eteläpuolen kiertämistä. Reissusta jäi hyvä maku -- taukopaikkoja on runsaasti, reittiä huolletaan (pitkospuiden vaihto-operaatio on selkeästi kesken, mikä hieman hankaloitti osaltaan etenemistä, mutta uudet tulevat selvästi tarpeeseen) ja tulipuuta riitti kaikilla levähdyspaikoilla.
Terveisin Jarkko, K ja L.
No comments:
Post a Comment