Elikkäs ohjelman nimi voisi olla synkkyyteen vaipumista vastaan taistelu. Vai tarvitseeko oikeasti taistella? En minä tunne itseäni lainkaan talven synkkyyden raiskaamaksi. Pakkaset sitten aikanaan lyövät päin pläsiä vastoinkäymisten kirpeällä säilällä, saaden ihmisen menettämään elämänhalunsa ja uskonsa lämpimämpään tulevaisuuteen. Sormet jäätyvät ja kirveet heiluvat.
No joo. En mie ihan noin näitä asioita koe, teroitan ruostumaan päässyttä runon säilääni.
Nykyisin ei tarvitse edes olla erityisen surullinen, ja voi elää vain päivän kerralla. *surullista viulumusiikkia*
Ei liene edes olemassa mitään järkevää aasinsiltaa kuinka liittää alla oleva kuva yllä olevan tekstin kontekstiin. Vaan sellainen tuossa nyt on. Symboloikoon se vaikka toista kotimaisemaani eli pururataa, ja tietenkin sellaista yleistä laiskiintumista. Kun kisoja ei ole tiedossa, mikään ei oikein motivoi minua. Mutta eihän aina tarvitse ajatella kilpailemista, bros.

No comments:
Post a Comment