Tässä istun ja ajattelin kirjoittaa blogitekstin vailla mitään ihmeellisempää punaista lankaa. Pitäisikö sanoa "taas"...?
Hyvin todennäköisesti kuorsaan jo tunnin sisällä tästä hetkestä, mutta annetaan palaa tästä huolimatta. Pidetään asiat pakostakin yksinkertaisina. Wha?! Aivan, niin! Minua aina riivaavat tunteeni repivät minua taas kahteen aivan eri suuntaan: toisaalta oloni on hyvin levollinen, toisaalta hermostunut maantaina alkavan työn johdosta. Saas nähdä minkälainen farssi tästäkin rupeamasta kehkeytyy. Turhapa tuosta on hermoilla, koska ei ole mitään tietoa tulevista tehtävistä ja elämä jatkuu joka tapauksessa, kävi kuinka kävi.
Noin muuten olen vain nauttinut omasta luppoajastani. Toki välillä tuleepi käytyä maalla auttamassa erilaisissa askareissa, ja toki hoitamassa samalla omia asioita. Sekin päättyy nyt joksikin aikaa.
Minulta on jossain määrin mennyt maku lemppariharrastukseeni suunnistuxeen. Tai sellaista ärsyttävää motivaation hapuilua on esiintynyt. Ehkä en ole saanut keskittymistä aina täysillä päälle kisoissa. Kilpailenko liikaa vai liian vähän? Tuskin kumpaakaan, minulta vain uupuu tällä hetkellä kunnianhimoa. Tuntuu, ettei ole mitään väliä sillä, kuinka kilpailut sujuvat, siis ne ihan oikeat kilpailut. Rasteilla homma on sujunut jokseenkin ok, mutta tietysti se kyrsii, ettei koskaan tule sitä virheetöntä suoritusta. No, useimmiten A-radoilla sitä ei tule, mutta joskus sen pitäisi tulla jotta ei oikein ala raastamaan.
Mitähän tuota aikuisena alkaisi tekemään?
Lopetan tähän. Miau!!
No comments:
Post a Comment