Istun tässä tutun työpöydän edessä auringonlaskun heittäessä valontynkää keittiön ikkunasta. Ei tosin enää sitäkään; meneillään on se noin kuukauden jakso jolloin yön pimeydestä ei voi edes puhua. En tosin tiedä miksi julistan tätä täällä plokissani. En aina ymmärrä aivoituksieni tarkoitusta.
Naukkailen Hannibalia, tuota pirullisen halpaa ja makeaa punkkua. Taidan lisäksi vielä pelata hetken Civiä ennen punkka-aikaa. Enää kolme yötä juhannusviikonloppuun Yli-Lestillä. Paikalle on tulossa seitsemän jannua, muijaani lukuunottamatta kaikki kovia viinanmäen miehiä, arvatenkin. Puhutaan kuitenkin Ullavalaisista. Uskon kyllä, että viikonloppu tulee olemaan tavalla tai toisella ikimuistoinen. Täytyy vain pitää oma juominen edes hieman kurissa jottei laatta lennä yhtä mittaa.
Rakas päiväkirja, kiitos kun sain purkaa jälleen sydäntäni sinulle. Asiaa olisi helvetisti, mutta minua ei nyt huvita tarinoida enempää. :*
No comments:
Post a Comment