Stocking up on ammo, guns and holsters...

... noita Jenkkejä en opi koskaan ymmärtämään. Heti kun valtionjohdon taholta vihjataan aseenmyyntikielloista jotain, alkaa sairaalloinen hamstraus ja tuomionpäivään varautuminen! Ei kristuksen hikikarpalo kuinka vastenmielinen asekulttuuri. Minulle tuollainen ei kerro mistään muusta kuin ihmisten omasta epävarmuudesta ja vähintään lievästä paranoiasta.

Mutta en minä siitä aikonut puhua, enkä kyllä rehellisyyden nimissä mistään muustakaan.

Päivittäisinkö alueemme lämpötilatietoja? Pakkaselle vetää aika pahasti. Huomenissa varmaan liikutaan -20 asteen tuntumassa. Lampilla - ja en sitten tunnusta mistä tämä viittaus tuli - ollaan jo lähellä kolmeakymmentä pakkasastetta. Tammikuu on kyllä vuodenaikojen perseenreikä. Nyt odottelen vain kevätaurinkoa ja lumen sulamisesta syntyvien vesipisaroiden tipahtelua asfalttiin... mutta ei sitä oikeastaan kannata odottaa. Hyvä vie joskus aikansa.

Life is now.

The taste of cream

Tunnen oloni hyvin uneliaaksi. Tämä viikko on sujunut ilman ihmeellisempää univelkaa, mistä syystä en ole pätkääkään hermoromahduksen partaalla - jos näin viitsii asian ilmaista, ja miksei viitsisi - joten jaksaa myös touhuta jotain. Ohjelmaa on päivisin ihan riittävästi, joten illan käsikirjoitukseksi riittää hyvin loikoilu, pelaaminen ja musiikissa piehtarointi. Toki myös nautin hyvästä ruuasta - ankara kampanja kohti 75 kilon elopainoa on lähtenyt kolisten käyntiin.

[Nyt hän vain odottelee kesää]

Goody foody delights

KingFraisin maitosuklaapuddinki on erittäin maukasta kokoisekseen töpötiksi. Kyllä minä tätä mieluummin lapioin suuhuni kuin jotain S-Marketin vetisiä ja mauttomia Rainbow-vanukkaita. Ja niin, söinhän minä tänään pizzaa, ja työpaikan ruokatunnilla tuli naposteltua riisi-kana-ateriaa by Lidl. Tuhti annos, jos verrataan suomalaisten tuottajien annoskokoihin, mutta aika mautonta. Kanan määrässä oli tietenkin pihistelty, ja riisi nyt on vain riisiä. Minen sitten siitä tykkää.

Minun ei todellakaan pitäisi edes pitää blogia jos en tämän kummempaa puheenaihetta keksi. Tietenkään ei pidä unohtaa, että väkisin kirjoitetut blogimerkinnät tuppaavat olemaan totista oksennusta myös lukea...

Tänään on oikeastaan viimeinen vapaapäivä. Muikkeli palaa takaisin Kolkkolaan ankeaan talveen suoraan Saksan lämmöstä. Yksinelelyssä on omat hyvät ja huonot puolensa...

Pitäisikö mun pistää enemmän rahaa palamaan? Niih?

I do want my holidays, brother.

Moderni klassinen musiikki on kiinnostava genre, vaikka en kyseistä aariaa edes tunne kovin hyvin. Minua ovat aiemminkin kiehtoneet esim. modernia klassista rimputtavat pelit. Kunpa olisi miljoona kilisevää taskussa, lahjoja ja sinfoniaorkesteri niin voisi olla makeaa kokeilla, minkälaista taidetta sitä saisi suollettua ulos. Maan pinnalle palatakseni tässä erittäin hyvä esimerkki, kuinka monipuolista ja kontrolloidun kakofonista se voi olla. Myös itse leffa josta tämä musiikki on repäisty, Koyaaniqatsi, oli hyvä 8 tähden esitys. Varmasti vielä vaikuttavampi leffa silloin aikoinaan, kun digitaaliset efektit eivät vielä pursunneet joka tuutista, eivätkä ihmiset olleet tottuneet nykyaikaiseen efektikikkailuun.

Pikkuisen juoksentelutreeniä tälle illalle. Hiihtää en ole vielä jaksanut, pitäisi saada enemmän unta nassuun. Ongelma lojuu siinä, että vaikka heittäisin itseni nukkumaan iltakymmeneltä on ihan tarpeeksi epätodennäköistä, että nukahtaisin ennen sitä 2-3 aamuyöstä. Pitäisihän sitä silti tietenkin yrittää.

In the heart of winter

Aloitetaanpas uusi vuosi lyhyesti rykäistyllä infopaketilla viime aikojen tapahtumista.

Tänään järjestettiin taas klassikko nimeltä maakuntaviesti, jossa suksekkaat pikkumasokistit hiihtävät kovaa taistellen hyvistä sijoituksista. Itse tapaan aina mennä katsojan paikalle - nimenomaan katsojaksi. Kilpailut taitavat olla minun kohdallani historiaa; kiintiö on tosiaankin täynnä. Tosin harjoitusmielessä hiihtäisin varmaan nykyistäkin enemmän (tänä talvena on kasassa vaivaiset 4 lenkkiä), mutta minussa on hiukan vilukissan piirteitä. Eikä edes hiukan.

Voittaja oli saman kuin 13 edellisenä vuotena, mutta nyt siitä sentään jouduttiin vääntämään tiukasti viimeiseen osuuteen saakka.

Päivä oli hubaisa, mitä nyt pakkanen kipusi -12 asteeseen tuulella höystettynä, ja makkarakojusta ojennettiin käteen puoliksi kylmiä makkaroita. 3 euron hinta moisesta on aikamoista ryöstöä, kuten ehkä myös lipun hinta 15 eeroa. Taisi lisäksi hukata kameralaukkuni jonnekin maastoon. Lohtajan tiimit pyörivät samojen sijojen paikkeilla kuin aikaisemminkin, eli ykkösjoukkueen sijoitus oli 32. Toista se oli kun itse vielä suksin...

Piirsin tuossa eräs päivä myös äärirealistisen omakuvani.


Hubaa viikonjatkoa! Minulle se ei varmaan ole sitä.